tiistai 31. heinäkuuta 2012

Katkarapusalaatti

Kesäinen ja maittava äyriäissalaatti valmistuu tuoreista raaka-aineista nopeasti ja helposti. Salaatinkastikkeena voit käyttää esimerkiksi jotakin valmista tulista ja hapanimelää kastiketta tai kuten tässä tapauksessa, itse tehtyä aavistuksen tulista kastiketta wasabista, limestä ja ranskankermasta.


maanantai 30. heinäkuuta 2012

Makeantulinen inkivääri-broileriwokki

Jupen keittiössä ei oltukaan tehty vähään aikaan aasialaista ruokaa, mutta tilanne korjattiin tekemällä broileriwokkia. Ruokaan tulee tulisuutta tuoreesta chilistä ja makeutta/happamuutta soijakastikkeesta, riisiviinietikasta ja ketjap maniksesta tehdystä kastikkeesta. Broilerin lisäksi muut tärkeät ainekset ovat inkivääri ja valkosipuli. Muuten broilerin kaveriksi voi wokata kasviksia oman maun ja ainesten saatavuuden mukaan, mutta paprika ja sipulit toimivat aina. Lisäksi voit säädellä ruoan tulisuutta chilin määrällä. Voit myös tarjota wokin kaverina nuudelien sijasta riisiä.


tiistai 24. heinäkuuta 2012

Tattirisotto

Blogissa on esitelty jo aiemmin parikin versiota sienirisotoista. Tällä kertaa käytin vaihtelun vuoksi (ja myös sen takia että jääkaapissa oli tarjolla aukaistu pullo) valkoviiniä ja kesäsipulia perinteisemmän salottisipulin sijasta. Risoton voi viimeistellä sopivilla yrteillä, tai kuten tässä tapauksessa, samaisten sipulien hienonnetuilla varsilla.


Ainekset (noin 3 annosta):
  • 3 dl arborioriisiä
  • 1 1/2 dl tatteja
  • 2 kesäsipulia
  • oliiviöljyä+voita
  • 3 dl valkoviiniä
  • noin 8-9 dl kasvislientä
  • 1/2 dl parmesaania
  • 30 g voita
  • suolaa
  • mustapippuria
Valmistusohje:
  1. Hienonna kesäsipulit ilman varsioa. Kuullota sipuleita voi-öljyseoksessa hetki ja lisää sitten kattilaan riisi. Kuullota myös riisiä hetki.
  2. Lisää viini ja anna kiehua kunnes viini on imeytynyt riisiin. Lisää sitten kasvisliemi vähän kerrallaan ja keitä riisiä kunnes se on melkein kypsää eli noin 18 minuuttia. Riisin tulee olla kosteaa ja irtonaista mutta kuitenkin kiinteää.
  3. Paista odotellessa sienet toisessa pannussa voi-öljyseoksessa.
  4. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita vielä risoton sekaan parmesaani, voi ja tatit.
  5. Tarjoa heti silputulla kesäsipulien varsilla ja raastetulla parmesaanilla koristeltuna.


maanantai 23. heinäkuuta 2012

Hirvipataa ohran ja riisin kera

Blogissa on vietetty viime ajat hiljaiseloa kesäkiireiden takia, joten on aika palata takaisin sorvin ääreen. Pakastimesta löytyi vielä hirvenlihaa, jonka suotuisa käyttöpäivä alkoi lähestyä loppuaan. Siispä oli syytä tehdä pitkähkön tauon jälkeen perinteistä, simppeliä ja maistuvaa hirvipataa. Padan kastike tehdään kermasta ja punaviinistä sopivalla sekoituksella, jonka lisäksi kastike maustetaan oman maun mukaan sopivilla yrteillä. Tykkään itse laittaa sekaan usein myös sieniä, joten tällä kertaa pakastimesta sekaan tarttui reilu satsi suppilovahveroita. Hirvipadan kaveriksi sopii hyvin esimerkiksi perunat, speltti, riisi ja ohra. Myös lisukkeen osalta ideana oli käyttää pois kaapissa lojuvia vajaita paketteja, joten valmistin sopivan sekoituksen riisistä ja ohrasta padan kyytipojaksi. Annoksen voi viimeistellä tuoreilla yrteillä ja vaikkapa puolukkahillolla. Tämän helpommaksi ruoanlaitto ei voi tuskin mennä, mutta muista varata padan kypsyttämiseen riittävästi aikaa eli noin 3-5 tuntia, jolloin lihasta tulee herkullisen mureaa ja suussa sulavaa.


perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kesän helpoin ja makein grilliherkku, vaahtokarkit

Tällä kertaa kirjoituksen aihe on hieman poikkeuksellinen, sillä nyt tarjolla ei ole sen kummempaa reseptiä vaan muistutus yksinkertaisesta grilliherkusta eli vaahtokarkeista! Tarvitset vain puu- tai grillitikkuja, vaahtokarkkeja ja grillin tai avonuotion. Karkkeja tarvitsee vain pikaisesti käyttää tulen lähettyvillä, sillä niiden sisus sulaa todella nopeasti. Namuset voi nauttia sellaisenaan tai esimerkiksi tuoreiden mansikoiden ja hunajan kera niin kuin tässä tapauksessa. Ja on muuten hyvää ja maistuvat kaikenikäisille. Ei muuta kuin herkuttelemaan.


Olutarvio: Mongozo Premium Pilsener

Pitkä arviointitauko Suomesta saatavilla olevien oluiden osalta päättyy Mongozo Premium Pilsenerin myötä. Mongozo on yksi harvoista Alkon luomuoluista, joka on myös samalla reilun kaupan tuote. Belgialaispanimon pils on vaaleankeltainen ja kirkas olut niukahkolla ja nopeasti häviävällä vaahdolla terästettynä. Tuoksu on kevyehkö ja aavistuksen hedelmäinen. Siinä on myös hieman yrttisyyttä ja aavistus makeutta. Siis ok lajissaan muttei mitään sen kummempaa.

Maku on melko makeahkon maltainen sekä aavistuksen yrttinen ja ruohoinen. Humalointi tuntuu aluksi melko mitättömältä, mutta nostaa tasoaan asteen tai pari hetken kuluttua. Samaa voi sanoa myös ylipäänsä oluen mausta, joka muttuu lopussa miellyttävän kuivaksi ja katkerohumalaiseksi. Oluen runko on kuitenkin hyvin kevyt tai paremminkin aavistuksen vetinen.

Suutuntuma on keskitäyteläinen, mukavan raikas ja sopivan hiilihapokas. Jälkimaku on makeahko ja melko kestävä ja samalla mukavasti suuta kuivattava.

Odotukset olutta kohtaan eivät olleet kummoiset, joten lopputulos oli tällä kertaa positiivinen yllätys. Mongozo ei tarjoa mitään maata mullistavaa, mutta kuitenkin onnistunut ja tasapainoinen/tasapaksu ilman niin hyvässä kuin pahassa.

Mongozo Premium Pilsener:
Panimo: Huyghe, Belgia
Tyyli: Pils, 5,0 %
Hinta: 3,15 euroa / 0,33 litraa / Alko

Pisteet:
Tuoksu 5/10 + Ulkonäkö 3/5 + Maku 6/10 + Suutuntuma 3/5 + Yleisvaikutelma 11/20 = Yhteensä 28/50

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Olutarvio: Celtika 8,8°

Bretagnelaispanimon oluista viimeisenä arviointivuoron saa Celtika 8,8°, jonka etikettiä koristaa itse piru ja teksti 'entrez en enfer...' eli vapaasti käännettynä 'astu helvettiin'.

Matkan aikana testattuihin oluisiin verrattuna Celtika synnyttää todella reilusti kuohkeaa valkoista ja pitkäkestoitsa vaahtoa lasiin kaadettaessa. Oluen väri on tuttu sameahkon kullankeltainen, joskin hieman punertavampi kuin yleensä. Myös tuoksu on tavallista voimakkaampi, sillä sen aromit tavoittavat nenän jo lasiin kaadettaessa. Tuoksu on hedelmäinen, yrttinen ja mausteinen. Varsinkin korianteri tuoksuu todella selvästi. Samoin appelsiini ja omena yhdistyvät hiivaleivän tuoksuun.

Maku on mukavan hedelmäinen, makean maltainen, mausteinen ja hiivainen. Mausta huomaa alkoholin muttei pahalla tavalla, sillä kokonaisuus on hyvin pehmeä. Alkoholin huomaa lähinnä sisälmyksiä lämmittävänä vaikutuksena, joten tätä ei voi suositella juotavaksi 30 asteen helteessä kuten tämä bloggaaja. Alun hunajainen makeus muuttuu lopussa hieman kuivemmaksi, ja maku kestää mukavan pitkään.

Celtika ylitti omat odotukset, sillä hieman karkea etiketti antoi ymmärtää oluen olevan maultaan jotakin hyvin jyrkkää ja alkoholimaista. Tätä se ei kuitenkaan ollut, vaan olut oli pehmeän täyteläinen ja oikein maistuva.

Katso myös muut saman panimon oluiden arviot:

Celtika 8,8°:
Panimo: Brasserie de Bretagne, Ranska
Tyyli: Bière de garde, 8,8 %

Pisteet:
Tuoksu 7/10 + Ulkonäkö 4/5 + Maku 7/10 + Suutuntuma 3/5 + Yleisvaikutelma 12/20 = Yhteensä 33/50

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Olutarvio: Gwiniz Du


Brasserie de Bretagne -panimon olutsarja jatkuu arviolla Gwiniz Du -oluesta. Aiemmin blogissa on arvioitu saman panimon Dremmwell Blonde Bio, Sant Erwnn, Britt Blanche ja Britt Rousse.


Saippuakuplamainen mutta lyhytkestoinen vaahto koristaa meripihkanväristä olutta, joka on tekotavasta johtuen luokiteltu perinteiseksi aleksi. Tuoksu on maltainen, aavistuksen paahteinen, toffeinen ja hieman hedelmäinen. Maku on melko hapan, raikas ja karamellimaisen makeahko. Siinä on myös kivasti siirappimaista paahtoa ja malllasta.

Oluen suutuntuma on kuohkea, öljyinen, pehmeä ja makeahko. Hiilihappoja ei ole juuri nimeksikään. Makea jälkimaku kestää pitkään ja muuttuu vielä lopussa hieman katkeroisemmaksi. Kokonaisuutena Gwiniz Du on varsin tyydyttävä ja pehmeä olut.



Gwiniz Du:
Panimo: Brasserie de Bretagne, Ranska
Tyyli: Perinteinen ale, 5,4 %

Pisteet:
Tuoksu 4/10 + Ulkonäkö 3/5 + Maku 5/10 + Suutuntuma 3/5 + Yleisvaikutelma 11/20 = Yhteensä 26/50

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Varhaisperuna-chorizosalaatti

Kuten jo edellisessä blogikirjoituksessa mainitsin, niin salaatit kuuluvat kiinteästi kesään ainakin meidän taloudessa. Samoin varhaisperunat mitä tulee alkukesään, joten olikin korkea aika tehdä ensimmäinen salaatti varhaisperunoista. Tälläisissa salaateissa on se hyvä puoli, että niitä voi syödä joko lämpimänä tai kylmänä oman makunsa mukaan. Itse teen usein sillä tavalla, että teen reilumman annoksen ja syön ensimmäisen satsin lämpimänä ja loput seuraavana päivänä kylmänä. Maku toimii molemmin tavoin. Salaatinkastikkeena voi käyttää hyvää extraoliiviöljyä.


Olutarvio: Dremmwell Blonde Bio

Brasserie de Bretagne -panimon olutsarja jatkuu arviolla Blonde Bio -oluesta. Aiemmin blogissa on arvioitu saman panimon Sant Erwnn, Britt Blanche ja Britt Rousse.

Bretagnelaispanimon luomuolut on tyylikkään samea ja väriltään kullankeltainen. Tässäkään ei synny käytännössä lainkaan vaahtoa lasiin kaadettaessa, jonka alan epäillä olevan jonkun sortin ominaispiirre ranskalaisissa oluissa... Visuaalisesti tätä pientä miinusta huomioimatta kyseessä on kuitenkin varsin tyylikäs olut.

Tuoksu on todella mieto eikä siitä saa oikein otetta. Todella tarkan nuuskimisen jälkeen lasista avautuu hentoinen viljainen tuoksu. Lisäksi tuoksu on aavistuksen verran makean maltainen. Joka tapauksessa kokonaisuus on hyvin mitäänsanomaton. Toisaalta tuoksu on puhdas.

Maku yllättää valjun tuoksun jälkeen olemalla aluksi mukavan hapan ja raikkaan hedelmäinen. Humalointi on hieman puumaista ja ruohomaista. Maku muuttuu hiljalleen makeahkosta katkeroisemmaksi. Suuntuntuma on keskitäyteläinen ja pehmeähkö raikastavia hiilihappoja unohtamatta. Jälkimaku kestää melko pitkään ja on mukavan katkeroinen.

Alun eli tuoksun tuoman pettymyksen jälkeen Dremmwell Blonde Bio paljastuu oikein mukavaksi ja raikkaaksi kesäolueksi. Ehdottomasti maistelemisen arvoinen olut.

Dremmwel Blonde Bio:
Panimo: Brasserie de Bretagne, Ranska
Tyyli: Bière de garde, 5,0 %

Pisteet:
Tuoksu 3/10 + Ulkonäkö 3/5 + Maku 6/10 + Suutuntuma 3/5 + Yleisvaikutelma 13/20 = Yhteensä 28/50

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...