Pääsiäiseen on vielä muutama viikko aikaa, joten nyt on hyvä alkaa testata erilaisia lammasruokia. No, tässä tapauksessa ruoka on ihan simppeliä perusruokaa, joten lähestyvä pääsiäinen oli vain tekosyy tehdä karitsan potkaa uunissa. Kotikokkien kannattaa huomioida, että tämän ruoan valmistamiseen tulee varata reilusti aikaa. Parhaiten tämä onnistuu kun potkat pistää muhimaan viikonloppuaamuna, jolloin ruoka on herkullista ja valmista sopivasti illallisen aikaan. Ruoka valmistuu kyllä muutamassa tunnissakin, mutta käytännössä voit huoletta jättää padan uuniin pidemmäksi aikaa kunhan padassa on vain riittävästi nestettä. Tällöin lihasta tulee suussa sulavan mureaa etkä voi epäonnistua. Onneksi itse ruoantekemiseen menee hyvin vähän aikaa.
perjantai 8. maaliskuuta 2013
torstai 7. maaliskuuta 2013
Kikherne-porkkanapihvit
Tänään tehtiin yksinkertaista kasvisruokaa enemmän tai vähemmän Helsingin Sanomien ohjeen pohjalta. En katsonut ainesosia aivan noin tarkkaan, koska käytin ensinnäkin kaapin pohjalta löytyneet jämät tavallisista kikherneistä. Näitä täytyy liuottaa noin kymmenisen tuntia ja keittää tunti runsaasti suolatussa vedessä. Jos aikataulu vain antaa myöten, niin suosittelen käyttämään näitä säilykeversion sijasta. Kaapeista löytyi myös reseptissä vaadittuja ainesosia, joten heittelin sekaan näitä fiiliksen mukaan. Jauhetun korianterin jätin niin ikään kokonaan pois ja käytin pelkästään tuoretta. Kannattaa muuten laittaa mukaan myös korianterin varret, vaikka niitä joissakin resepteissä hyljeksitäänkin. Varsissa on nimittäin makua ja paljon! Viimeisenä vinkkinä kannattaa käyttää paistaessa myös runsaasti sekä voita että öljyä, jolloin pihvit imevät voin maun mukavasti sisuksiinsa. Voi tekee myös kauniin pinnan pihvien päälle.
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Tomaattinen katkarapu-papupata
Padat kuuluvat yleisesti Suomen talveen, joten kevyen takatalven iskiessä tämä mausteinen äyriäispata maistuu hyvin illan lämmittäjänä. Pimentón eli espanjalainen savuinen paprikamauste tuo ruokaan välimerellisen tuulahduksen ja ruoan tulisuutta voi säädellä oman mielensä mukaan chilirouheen määrällä. Pata maistuu ihan sellaisenaan, mutta voit keittää sen kaveriksi vaikkapa täysjyväriisiä.
Vinkki: jos käytät pakastettuja katkarapuja, niin säästä niistä sulanut liemi ja korvaa sillä osa kanaliemestä.
Vinkki: jos käytät pakastettuja katkarapuja, niin säästä niistä sulanut liemi ja korvaa sillä osa kanaliemestä.
perjantai 1. maaliskuuta 2013
Katkarapu-mustapaputacot
Tämän helpommaksi (ja terveellisimmäksi) pikaruoan tekeminen ei varmaankaan muutu. Jos haluat päästä vielä helpommalla, niin voit jättää pavut ja katkaravut paistamatta, sillä ne voi hyvin syödä myös kylmänä. Omaan makuun lämmin versio toimii kuitenkin paremmin. Ateria sopii myös nälkäiselle, sillä herkulliset tacot ovat valmiina kymmenen minuutin kuluttua aloituksesta.
torstai 28. helmikuuta 2013
Lohi-kesäkurpitsakakut ja avokadokastike
Suomalaisten suosikkiruokaa on paistettu kala, mutta kalasta saa tehtyä montaa muutakin hyvää ruokaa. Vaihtelu virkistää, joten Jupen keittiössä oli testausvuorossa lohi-kesäkurpitsakakut avokadokastikkeen kera. Ruoan kaverina voi tarjoilla jotakin muutakin omaa suosikkilisuketta kuten riisiä, mutta meidän perheessä nämä maistuivat hyvin ihan tällaisenaan kevyenä lounaana/brunssina yhdessä vihreän salaatin ja simppelin salaatinkastikkeen kanssa.
Kakut ovat todella helppo tehdä ja valmistuvat noin puolessa tunnissa uunin lämmössä. Hyvää, nopeaa ja terveellistä, joten ei muuta kuin testaamaan!
Kakut ovat todella helppo tehdä ja valmistuvat noin puolessa tunnissa uunin lämmössä. Hyvää, nopeaa ja terveellistä, joten ei muuta kuin testaamaan!
Ainekset:
- 300 g lohta
- 1/2 kesäkurpitsa
- 1/2 dl kuivunutta leipää
- 2 kananmunaa
- 1 dl maitoa
- 2 tl curryjauhetta
Kastike:
- 1 avokado
- 1/2 dl turkkilaista jogurttia
- 1 sitruunan mehu
- suolaa
- (wasabia)
Valmistusohje:
- Pilko lohi pieneksi paloiksi. Purista kesäkurpitsasta kostea sisus pois ja pilko pieneksi paloiksi. Sekoita kesäkurpitsa, lohi, maito, leivänpalat, kanamunat ja curryjauhe huolellisesti kulhossa. Lusikoi seos sopivankokoisiin paistovuokiin. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia.
- Tee odotellessa kastike eli sekoita esim. yleiskoneessa avokado, jogurtti, sitruunan mehu ja suola massaksi. Voit halutessasi lisätä sekaan vielä aavistuksen wasabia.
- Nauti lohipullat avokadokastikkeen kanssa.
tiistai 26. helmikuuta 2013
Kermainen parsa-papupasta
Jupen keittiössä on viettänyt bloggauksen osalta hiljaiseloa viimeiset kuukaudet, vaikka ruokaa on kyllä tullut tehtyä myös tänä aikana. Kevätauringon kutitellessa mieltä on hyvä palata myös bloggauksen pariin keväisen pastan kera. Parsasta ja pavuista saa tehtyä napakan pastan, joka valmistuu helposti ja on todella herkullista. Parsan ja papujen makua ei kannata pilata turhalla kikkailulla, vaan aterian ideana on yksinkertaiset maut. Suosittelen testaamaan ja nauttimaan mielellään kevätauringon paistaessa hyvän viinin kera.
lauantai 24. marraskuuta 2012
Paistettu inkivääriporsas
Olen muistaakseni mainostanut joskus aiemminkin Machiko Yamada-Alhon kirjoittamaa Japanilainen keittokirja -opusta. Vuonna 1986 kirjoitettu kirja on käsittääkseni myyty loppuun jo aikaa sitten, mutta hankin omani huuto.netistä. Kirja näyttää visuaalisesti hyvällä tavalla 80-luvulta eikä reseptit ole menettäneet mitään vuosien saatossa. Samalla voit tehdä aikamatkan takaisin aikaan, jolloin sushiravintoloita ei ollut joka kulmassa. Suosittelen tutustumaan! Tässä maistiaisena yksi ikisuosikkini, paistettu inkivääriporsas (butaniku no shogaitame).
tiistai 6. marraskuuta 2012
Lämmin kasvissalaatti
Salaattia voi syödä myös lämpimänä. Tässä on esimerkki simppelistä paahdetuista kasviksista tehdystä salaatista. Kasvikset paistetaan uunissa kypsiksi ja nautitaan basilikan, balsamicon ja parmesaanin kera. Kokkailu ei vaadi suurempaa vaivannäköä vaan ainostaan tunnin aikaa, jotta kasvikset ehtivät kypsyä. Ei kannata siis alkaa tehdä tätä hirveän nälkäisenä. Voit toki odotellessasi nauttia vaikkapa lasilllisen viiniä ja tuoretta ciabattaa. Pieni herkuttelu pitää mielen virkeänä myös arkisin. Tässä salaatissa on myös se hyvä puoli, että voit aivan hyvin syödä sen myös hieman myöhemmin kylmänä. Suosittelen kuitenkin nauttimaan sen mieluummin tuoreena ja lämpimänä.
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Tulinen omena-papumuhennos
Lauantaina oli pyhäpäivä eli kaupat kiinni enkä ehtinyt käydä edellispäivänä kaupassa matkan takia. Siispä oli aika improvisoida kaapin antimista syksyinen muhennos pavuista, tomaateista, chilistä ja omenoista. Ajattelin että kidneypavut ja tomaatti on varma yhdistelmä, mutta halusin makupalettiin myös tulisuutta joten heitin sekaan myös reilusti chiliä. Kaapissa oli jäljellä reilusti omenoita, joista ruoka saa mukavasti happoja ja makeutta. Tähän päälle kun heittää perinteiset sipulit, valkosipulit ja basilikat niin eiköhän lopputulos ole vähintään tyydyttävä. Ja olihan se! Tällä reseptillä ruoasta tuli reilun tulista, mutta chiliä kaihtavat voivat säädellä tulisuutta laittamalla sekaan vähemmän chiliä ja poistamalla siemenet. Muhennosta voi syödä sellaisenaan tai esimerkiksi patongin tai maalaisleivän kanssa. Me söimme ruoan jämät tortillan täytteenä eikä tämäkään ollut lainkaan hassumpi yhdistelmä.
Ainekset:
Ainekset:
- reilusti oliiviöljyä paistamiseen
- 500 g kidneypapuja
- 500 g paseerattuja tomaatteja
- 2 punaista chiliä
- 4 pientä omenaa
- 2 sipulia
- 2 valkosipulinkynttä
- 10 isoa lehteä basilikaa
- Kuori ja poista omenan siemenkodat. Pilko pienehköiksi kuutioiksi.
- Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipuli. Hienonna chili ja basilikanlehdet.
- Valuta kidneypavut.
- Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja kuullota sipulit. Lisää myös hieman myöhemmin valkosipuli ja chili.
- Lisää kattilaan paseerattu tomaatti ja basilika. Anna hautua kannen alla kymmenisen minuuttia.
- Lisää sitten kattilaan pavut ja anna hautua reilu viisi minuuttia. Lisää vielä lopuksi omenakuutiot ja hauduta edelleen kattilan alla viitisen minuuttia.
- Nosta kattila liedeltä ja anna vetäytyä viitisen minuuttia. Nauti esimerkiksi patongin tai vaalean leivän kera.
lauantai 3. marraskuuta 2012
Lähi-idän kasvismenu (falafelit, hummus, baba ganoushi, minttusalaatti jne.)
Mainostan yleensä blogissani tekemieni ruokien noeputta ja helpoutta, koska suurin osa arkikokkailustani ovat juuri tällaisia. Aikaa on yleensä rajoitetusti, joten pyrin tekemään arkena sellaisia ruokia että kokkailu ei vie koko iltaa aikaa. Tällä kertaa en mainosta ruoan nopeutta, sillä tämän menun tekemiseen kannattaa varata hieman enemmän aikaa. Leppoisalla tahdilla puuhastellessa ruoanvalmistus menee kuitenkin helposti, sillä yksinään näistä ruoista ei ole todellakaan vaikea valmistaa. Sopii siis hyvin viikonlopun tai vapaapäivän hauskaksi puuhaksi vaikkapa isommallakin porukalla.
Tässä menussa on hyvänä puolena myös se että ruoan voi valmistaa kaikessa rauhassa hyvissä ajoin, sillä ne voidaan syödä kaikki myös kylmänä. Suosittelen kuitenkin lämmittämään pitaleivät ja falafelit ennen tarjoilua. Ideana on siis napostella ja dippailla kaikkia ruokia tahnoissa tai vaikkapa täyttää pitaleivät haluamallaan tavalla. Tyyli on vapaa!
Tässä menussa on hyvänä puolena myös se että ruoan voi valmistaa kaikessa rauhassa hyvissä ajoin, sillä ne voidaan syödä kaikki myös kylmänä. Suosittelen kuitenkin lämmittämään pitaleivät ja falafelit ennen tarjoilua. Ideana on siis napostella ja dippailla kaikkia ruokia tahnoissa tai vaikkapa täyttää pitaleivät haluamallaan tavalla. Tyyli on vapaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









