lauantai 2. heinäkuuta 2011

Nikujaga

Aasialaishenkisen ruokaillan pääruokana oli japanilaista nikujagaa hieman sovellettuna. Tämänkin ruoan resepti on peräisin Reseptitaivaan nettisivuilta. Parasta annoksessa oli melkeinpä kastike, jossa itämaiset maut tulivat hyvin esiin. Nauta, sienet, perunat, herneet ja annoksen ulkomuoto toivat sitten enemmän mieleen suomalaiset ruoat. Tähän ruokaan olisi käynyt lisäkkeeksi myös nuudelit. Ruoka oli kuitenkin hyvää.

Ainekset (4 annosta):
  • 400 g naudan paahtopaistia
  • 100 g siitakesieniä
  • 4 perunaa
  • 200 g pakasteherneitä
  • 2 isoa sipulia
  • 2 dl Dashilientä
  • 1 rkl ruskeaa sokeria
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • 2 rkl miriniä
  • 2 rkl soijaa
  • öljyä

Valmistusohje:
  1. Kuori ja lohko perunat ja sipulit. Suikaloi paisti.
  2. Sekoittele mausteliemi dashista, sokerista, valkoviinietikasta ja mirinista.
  3. Paista paistisuikaleisiin nopeasti väri. Mausta soijalla.
  4. Laita kannelliseen uunivuokaan paistisuikaleet ja sienet. Kaada liemi ja pakasteherneet sekaan. Sekoita varovasti myös loput ainekset.
  5. Paista nikujagaa kansi kiinni 225-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

Rapusalaatti wasabisiirapilla

Aasialaishenkisen teemaillan avauksena eli alkupalana oli jokiravuista tehtyä rapusalaattia wasabisiirapilla. Resepti on peräisin Reseptitaivaan nettisivuilta ja osasin odottaa hyvänmakuista ruokaa, mutta lopputulos ylitti silti odotukset. Ruoassa oli tulisuutta rittävästi muttei liikaa ja maut olivat muutenkin reippaita mutta puhtaita. Tätä tulee varmasti tehtyä myös toistekin.

Ainekset (2 annosta):
  • 150 g jokirapuja
  • 1 dl majoneesia
  • 1 pätkä purjoa
  • 1/4 kurkku
  • 1/2 hapan omena (esim. Granny Smith)
  • 1/2 tillipuska
  • valkopippuria
  • suolaa
Kastike:
  • 1/2 lime
  • 2 rkl wasabia
  • 1 rkl ruokosokeria

Valmistusohje:
  1. Halkaise ja purista limen mehu kattilaan. Sekoita wasabi limen kanssa. Lämmitä pienellä lämmöllä. Seoksen höyrytessä lisää puolet sokerista. Sekoita ja anna jäähtyä.
  2. Kuori, raasta siemenet pois ja paloittele kurkku ja omena pieniksi palasiksi. Hienonna lisäksi purjo ja puolet tillistä.
  3. Mausta majoneesi ja yhdistä salaatin ainekset varovasti käännellen.
  4. Koko annokset keoksi lautaselle ja koristele päältä lopulla tillillä. Pyöräytä lisäksi lusikalla wasabia annoksen ympärille.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Lehtipihvi ja varhaisperunat voi-sipulikastikkeessa

Arki-iltana ei jaksa välttämättä väkertää keittiössä montaa tuntia, joten näin alkukesästä toimiva ratkaisu on paistaa pihvi ja viritellä yksinkertainen voi-sipulikastike varhaisperunoille. Helppoa ja suussa sulavan hyvää.

Ainekset (2 annosta):
  • 2 lehtipihviä naudan sisäfileestä, à 140 g
  • voita
  • öljyä
  • suolaa
  • pippuria
  • 450 g varhaisperunoita (siikli)
  • 150 g porkkanoita
Voi-sipulikastike:
  • 100 g voita
  • 3 kevätsipulia
  • 1/2 dl vettä
  • mustapippuria
  • tilliä


Valmistusohje:
  1. Keitä perunat suolatussa vedessä.
  2. Kuori ja höyrytä porkkanat.
  3. Valmista kastike. Sulata ensin voi kattilassa. Hienonna sipulit ja lisää voin sekaan. Kuullota kunnes sipuli on pehmennyt.
  4. Lisää tilkka vettä. Anna kiehua hetken verran. Mausta pippurilla.
  5. Paista pihvit voi-öljyseoksessa parisen minuttia molemmin puolin.
  6. Kokoa annos lautaselle ja koristele tillillä.

torstai 30. kesäkuuta 2011

Tulinen pyttipannu ja kinkku-kananmunaleipä

Pyttipannulla on turhaan maine "roskaruokana", sillä pienellä kekseliäisyydellä ja/tai laadukkaita ainesosia käyttämällä saa aikaan miltei mitä vain. Toki esimerkiksi tätä versiota pyttipannusta ei voi parhaalla tahdollakaan pitää erityisen terveellisenä sapuskana, mutta hyvää se ainakin oli. Ideana oli rakentaa pyttipannu tuoreiden varhaisperunoiden ja laadukkaan (ja lihaisen) makkaran ympärille unohtamatta tulisuutta. Perinteisen paistetun kananmunan sijaan päätin valmistaa yksinkertaisen leivän paistetun kananmunan kera.



Ainekset (4 annosta):
  • 400 g varhaisperunoita
  • 400 g Chef Wotkinin bierwurstia
  • 100 g chorizoa
  • 1/2 chili
  • 4 kevätsipulia
  • rypsiöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria
Leipä:
  • 4 täysjyväleipää
  • 4 palaa paksua savukinkkua
  • 4 isoa palaa Emmental Mustaleimaa
  • 4 kananmunaa
  • suolaa
  • pippuria
  • oliiviöljyä
Lisäksi:
  • 6 tomaattia
Valmistusohje:
  1. Pese varhaisperunat ja keitä suolavedessä. Anna jäähtyä.
  2. Pilko makkarat, perunat, kevätsipulit ja chili. Kuullota sipulit oliiviöljyssä ja lisää makkarat pannulle. Paista makkarat ja lisää sitten pannulle perunat ja lopuksi chili. Mausta reilusti suolalla ja pippurilla.
  3. Paista leivät ja kananmunat oliiviöljyssä paistinpannulla. Lisää lopuksi vielä kinkku ja juusto leivän päälle paistinpannulle ja anna lämmitä pari minuuttia. Lisää lopuksi kananmuna leivän päälle. Mausta suolalla ja pippurilla.
  4. Kokoa annos pyttipannusta, leivästä ja tomaateista.

Artisokka-herkkusienipitsa, kinkku-herkkusienipitsa ja hedelmäinen vihersalaatti

Tein parin kuukauden tauon jälkeen jälleen pitsaa ja kokeilin toistamiseen Jamie Oliverin reseptiä pitsapohjan suhteen. Tämän kerran jälkeen uskaltaisin väittää, että tämä ohje on toistaiseksi parasta mitä olen saanut kotioloissa aikaan. Durum- ja puolikarkeista vehnäjauhoista saa kaulittua ohuen taikinan ja folion päällä paistettuna pohjasta tulee yllättävän rapea. Parempaan lopputulokseen saattaisi päästä hankkimalla talouteen pitsakiven, mutta ei tämä ole lainkaan huono vaihtoehto, varsinkin jos haluaa säästää kaappitilaa.

Ohjeen mukaan tehtynä saa aikaiseksi kaksi noin uunipellin kokoista pitsaa itse tehtyine tomaattikastikkeineen, johon kannattaa panostaa hieman aikaa. Panostus kun maistuu myös lautasella. Tein tällä kertaa toisesta kasvisversion, johon laitoin artisokan sydämiä, aurinkokuivattuja tomaatteja, tuoreita herkkusieniä ja punasipulia. Lihaversioon tuli niin ikään herkkusieniä ja lisäksi parmankinkkua ja grillattua paprikaa. Lisäksi lisukkeena oli hedelmäistä vihersalaattia. Hyvää oli!

Ainekset:
Pitsapohja:
  • 3 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
  • 4 1/2 dl durum-vehnäjauhoja
  • suolaa
  • 3 dl kädenlämpöistä vettä
  • 3 tl sokeria
  • 7 g kuivahiivaa
Tomaattikastike:
  • 500 g luomutomaattimurskaa
  • 1 salottisipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl tuoretta oreganoa
  • 2 rkl tuoretta basilikaa
  • 1 tl mustapippuria
  • suolaa
  • sokeria

Kasvispitsa:
  • tomaattikastiketta
  • latva-artisokan sydämiä
  • aurinkokuivattuja tomaatteja
  • punasipuli
  • tuoreita jättiherkkusieniä
  • emmental-juustoa
Kinkkupitsa:
  • tomaattikastiketta
  • parmankinkkua
  • tuoreita jättiherkkusieniä
  • grillattua paprikaa
  • emmental-juustoa
Hedelmäinen vihersalaatti:
  • ananasta
  • mandariinia
  • jääsalaattia
  • kirsikkatomaatteja
  • kurkkua
  • persiljaa

Salaatinkastike:
  • ananasmehua
  • sokerimandariinimehua
  • oliiviöljyä
  • sitruunapippuria
  • suolaa
  • chiliä

Valmistusohje:
  1. Tee ensin pitsataikina. Mittaa jauhot ja suola isoon astiaan ja tee keskelle kuoppa. Sekoita hiiva ja vesi erillisessä astiassa ja kaada kuoppaan. Ala pyörittämään taikinaa keskeltä sivulle. Siirrä taikina esimerkiksi pöydälle ja pyöritä käsin, kunnes taikina on pyöreä ja kimmoisa. Anna nousta noin vartin verran pyyhkeen alla. Esilämmitä uuni 250-asteiseksi.
  2. Valmista sitten salaatti. Valuta mehu pois (ja ota talteen) ananaksesta ja mandariinista. Halkaise kirsikkatomaatit ja revi jääsalaatti pariin osaan. Paloittele kurkku ja silppua persilja. Yhdistä ainekset.
  3. Sekoita ananasmehu, sokerimandariinimehu ja oliiviöljy keskenään sekä lisää sekaan sitruunapippuria, suolaa ja chilimaustetta/tuoretta chiliä. Kaada kastike salaatin sekaan ja sekoita varovasti. 
  4. Jaa taikina kahteen osaan ja kaulitse uunipellin kokoiseksi. Nosta taikinat uuniritilälle folion päälle. Levitä tomaattikastike tasaisesti taikinan päälle. Lisää haluamasi täytteet. Raasta vielä lopuksi päälle juustoa. Paista uunissa 10 minuuttia.


keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Kesäinen raparperipaistos

Italialaishenkisen possun jälkeen makuaistit kaipasivat jotakin makeaa, joten tarjolla olevista aineksista piti improvisoida jotakin herkkua. Kätköistä löytyi raparperia, kuohukermaa ja pavlovasta (ks. resepti) jäänyttä sokerista mansikkaraparperimehua, joten näiden pohjalta alkoi virittely. Raparperi tuo mukavasti kirpeyttä ja kuohukerma sekä mehu makeutta, mutta ruoka kaipasi myös jotakin suolaista. Tämä korjaantui tekemällä kaurapaistosta kaurahiutaleista, hunajasta ja voista. Näistä palasista syntyi mahtava jälkiruoka.

Ainekset:

  • raparperia
  • sokeria
  • vettä
  • mansikkaraparperimehua
  • kuohukermaa
  • kaurahiutaleita
  • hunajaa
  • voita
Valmistusohje:
  1. Paista raparperi paistinpannulla/kattilassa lisäten sekaan sokeria ja tarvittaessa hieman vettä. Raparperit saavat muuttua melkein mössöksi.
  2. Paista kaurahiutaleet voissa paistinpannulla. Lisää sekaan hunajaa ja sokeria maun mukaan.
  3. Vatkaa kuohukerma.
  4. Tee annos kokoamalla ainesosat kerroksittain järjestyksessä raparperi - kaurapaistos - mehu - kermavaahto. Koristele vielä ripottele päälle muutama tippa mehua.

Arista al Latte eli possua maidossa italialaisittain

Possua tulee tehtyä melko harvoin, mutta nyt kokeiluvuorossa oli possua italialaisittain. Ruoka on todella simppeli tehdä. Tarvitaan vain kilo possua, maitoa, hieman perusmausteita, öljyä ja valkosipulia sekä puolitoista aikaa. Possu onnistui hyvin, sillä liha oli riittävän mureaa ja makua piisasi kivasti. Maidosta sai tehtyä myös helpon ja hyvän kastikkeen. Tällä kertaa lisukkeina oli penne-pastaa, johon sekoitin kastikkeen sekä aiemmin itsetehtyjä uunikuivattuja tomaatteja (ks. aiempi postaus). Tätä tulee varmasti tehtyä toistekin.
Valmis annos

Ainekset (4 annosta):
  • 1 kg possun ulkofilettä
  • 1 l täysmaitoa
  • 6 valkosipulinkynttä
  • suolaa
  • pippuria
  • rosmariinia
  • oliiviöljyä
Lisäksi:
  • 500 g penne-pastaa
  • Uunikuivattuja tomaatteja
Possu ennen paistamista ja keittämistä

Valmistusohje:
  1. Ota possu lämpiämään huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista.
  2. Tee fileeseen kuusi reikää eri puolille. Laita kuhunkin reikään yksi valkosipulinkynsi sekä suola-pippuriseosta.
  3. Sido liha narulla ympäriinsä. Pyörittele liha kauttaltaan suola-pippuriseoksella.
  4. Paista possu paistinpannulla/kasarissa oliiviöljyssä noin 20 minuuttia filettä välillä pyöritellen.
  5. Lisää maito (liha tulisi peittyä maidon alle) ja paista ilman kantta noin tunnin verran. Lisää maidon sekaan hieman rosmariinia. Käännä possua muutamaan kertaan tänä aikana.
  6. Valmista maidosta kastike keittämällä se kasaan. Muista siivilöidä kastikepohja ennen keittämistä. Anna possun vetäytyä kastikkeenteon ajan esimerkiksi leikkuulaidalla.
  7. Tarjoa esimerkiksi pastan tai perunoiden kanssa.
Ja paistamisen jälkeen

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Kermainen mansikka-jälkiruoka

Kaappien kätköistä löytyneistä ruoista sai aikaiseksi mainion illallisen kruunaavan jälkiruoan, joka toimii myös herkkusuiden välipalana. Ruoka valmistuu noin viidessä minuutissa ja on äärettömän helppo tehdä.

Ainekset (4 annosta):
  • 2,5 dl kuohukermaa
  • 125 g ricotta-juustoa
  • 2 rkl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 50 g amaretti-keksejä
  • 250 g mansikoita

Valmistusohje:
  1. Vaahdota kerma ja lisää sekaan ricotta-juusto. Lisää sokeria ja vaniljasokeria makusi mukaan. Murskaa keksit ja lisää varovasti sekoittaen.
  2. Halkaiset mansikat pituussuunnassa ja sekoita suurin osa mansikoista varovasti sekaan. Jätä muutama mansikka koristeeksi.

Meren ja puutarhan salaatti

Kesän salaattikokeilut jatkuvat hieman muokatulla versiolla HS:n sivuilta löytyvästä reseptistä. Kyseinen salaatti on tehty melko perinteinen merenelävät ja puutarhan vihannekset yhdistävä kokonaisuus, jossa kiinnostavinta oli ainakin itselle salaatinkastike. Maku ei ollut ehkä aivan niin hyvä kuin olisin kuvitellut, mutta kyllä tätä silti mielellään söi. Seuraavan kerran tosin pitää yrittää saada jotain piristävämpää lisämakua kastikkeeseen.


Ainekset (4 annosta):
  • 1 ruukku salaattia
  • 1 kurkku
  • 3 tomaattia
  • 1 keltainen paprika
  • 180 g isoja pakastekatkarapuja
  • 200 g tonnikalanpaloja vedessä
  • 2 rkl kapriksia
Kastike:
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1/2 punasipuli
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 1/2 rkl juoksevaa hunajaa
  • 1/2 tl suolaa
  • mustapippuria
  • 3/4 dl oliiviöljyä

Valmistusohje:
  1. Huuhtele ja linko salaatti. Revi salaatti tarjoiluastian pohjalle.
  2. Huuhtele muut vihannekset. Kuutioi kurkku, tomaatit ja paprika. Lisää ainekset salaattipedille.
  3. Lisää salaattiin sulatetut ja valutetut katkaravut sekä valutettu tonnikala. Ripottele päälle kaprikset.
  4. Valmista kastike. Hienonna sipulit ja sekoita voimakkaasti kaikki ainekset keskenään. Kaada kastike salaattiin juuri ennen tarjoilua.

Neljän ruokalajin juhannusmenu

Juhannuksena tuli tehtyä melko perinteistä ja vähemmän perinteistä kesäruokaa. Alkuruoaksi oli tarjolla tomaatti-rucolasalaattia sillikastikkeessa sekä parmankinkku-perunasalaattia. Pääruoaksi oli taasen liha-kasvisvartaita sinappimarinadissa ja jälkiruoaksi vielä raparperi-mansikkapavlovaa. Kaikki maistuivat hyvälle, mutta erityisen kiitoksen ansaitsee aivan uskomattoman maukas jälkiruoka.


Tomaatti-rucolasalaatti ja sillikastike:
Ainekset:
  • 5 tomaattia
  • 1 punasipuli
  • 1 ruukku rucolaa
Kastike:
  • 1/2 purkki sillifileitä öljyssä
  • 1 rkl limetinmehua
  • 1 limetin raastettu kuori
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 ruukku lehtipersiljaa
  • 2 rkl hienonnettua oreganoa
Valmistusohje:
  1. Valmista ensin kastike. Pese limetti, raasta kuori ja purista mehu. Sekoita mehu, kuoriraaste, fileet ja öljy kulhossa. Hienonna yrtit ja lisää seokseen.
  2. Lohko tomaatit. Kuori ja viipaloi sipuli ohuiksi renkaiksi. Sekoita tomaatti, sipuli ja rucola kastikkeeseen.

Parmankinkku-perunasalaatti:
Ainekset:
  • 500 g varhaisperunoita
  • 100 g parmankinkkua
  • 1 rkl öljyä
  • 2 dl kalamata-oliiveja
Öljypohjainen kastike:
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • 3 rkl sitruunanmehua
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 1 1/2 rkl hunajaa
  • 1/2 tl suolaa
Valmistusohje:
  1. Pese perunat. Kiehauta vesi ja keitä perunoita noin 15 minuuttia. Valuta vesi pois ja anna perunoiden höyrystyä kannen alla viitisen minuuttia. Leikkaa perunat pienemmiksi paloiksi.
  2. Sekoita öljyn ainekset ja lisää öljyn perunoiden joukkoon kattilassa.
  3. Kuumenna oliiviöljy paistinpannulla. Levitä kinkkuviipaleet pannulle ja paista noin kaksi minuuttia välillä käännellen, kunnes viipaleet ovat ruskistuneet ja rapeita. Leikkaa viipaleet pienemmiksi ja lisää perunasalaatin sekaan.
  4. Sekoita oliivit salaattiin ja nosta salaatti kulhoon. Anna maustua noin puoli tuntia ennen tarjoilua.


Liha-kasvisvartaat:
Ainekset:
  • 400 g naudan ulkofileetä
  • tuoretta ananasta
  • vihreä paprika
  • kirsikkatomaatteja
Marinadi:
  • 2,5 dl öljyä
  • 2 rkl punaviinietikkaa
  • 2 rkl dijoninsinappia
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 10 mustapippuria
  • 1/2 chili
  • 1 laakerinlehti
  • 1/2 tl timjamia
  • 1/2 tl rosmariinia
  • pala sitruunankuorta
Valmistusohje:
  1. Valmista marinadi. Hienonna valkosipuli ja chili ja sekoita kaikki ainekset keskenään vispilällä. Paloittele liha ja laita marinoitumaan jääkaappiin.
  2. Paloittele vihannekset. Anna marinoitua samassa marinadinesteessä vartin ajan.
  3. Pujota puisiin varrastikkuihin vuorotellen lihaa, kasviksia ja hedelmää.
  4. Grillaa vartaita 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Raparperi-mansikkapavlova:
Ainekset:
  • 4 valkuaista
  • 200 g sokeria
  • 2 tl maizenaa
  • muutama tippa valkoviinietikkaa
  • 3 tl vaniljasokeria
Hiilloke + vaahto:
  • 5 raparperin vartta
  • 500 g mansikoita
  • sokeria
  • loraus vettä
  • 2 dl kermaa
  • vaniljasokeria
Valmistusohje:
  1. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri hiljalleen koko ajan vatkaten. Lisää jauhot, viinietikka ja vaniljasokeri varovasti käännellen. Levitä massa leivinpaperoidulle uunipellille halkaisijaltaan noin 20 senttiä pitkäksi tasaiseksi ympyräksi. Paista 150-asteisessa uunissa keskitasolla noin 50 minuuttia. 
  2. Pilko raparperit. Laita raparperit, mansikat, sokeri ja vesi kattilaan ja keitä seos melkein mössöksi. Siivilöi hiilloke ja levitä marengin päälle.
  3. Vatkaa kerma ja lisää makusi mukaan vaniljasokeria. Levitä mansikka-raparperihiillokkeen päälle.
  4. Koristele kakku mansikoilla.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...