keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Kai Phenang eli broileria kookos- ja maapähkinäkastikkeessa

Tänään kokeiluvuorossa on thaimaalaista ruokaa eli broileria kookos- ja maapähkinäkastikkeessa (Kai Phenang). Tämä resepti on yhdistelmä muutamasta netistä löydetystä ohjeesta pienen muokkauksen kera, joten lopputulos on tuskin kovin autenttinen. Maku oli kyllä silti erittäin hyvä. Maustamisvaiheessa kannattaa sekoittaa mausteet huolellisesti broilerinpaloihin, jotta maut tarttuvat lihaan. Itse saostin myös kastiketta loppuvaiheessa maizenalla hieman sakeammaksi.

Ainekset (4 annosta):
  • 500 g bloilerin rintafileetä
  • maapähkinaöljyä
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1 tl korianterinsiemeniä
  • 1 rkl punaista chilitahnaa
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl vaaleaa soijakastiketta
  • 1 tl sokeria
  • 3 dl kookosmaitoa
  • 1 dl maapähkinöitä
  • 1 limen mehu
  • (maizenaa)
Valmistusohje:
  1. Pilko broileri ja paista maapahkinäöljyssä paistinpannulla. Mausta pippurilla, murskatulla valkosipulilla, juustokuminalla, korianterinsiemenillä ja chilitahnalla.
  2. Rouhi ja paahda pähkinöitä toisessa paistinpannussa muutaman minuutin ajan.
  3. Lisää vaalea soijakastike, kookosmaito, sokeri, maapähkinät ja limeen mehu. Anna kiehua vartin verran.
  4. Tarjoa riisin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...