lauantai 9. maaliskuuta 2013

Paistettua ankanrintaa aasialaisittain

Aasialaishenkinen maustaminen ja kastike sopivat erinomaisesti ankanrintojen valmistukseen. Tässä ankanrinnat saavat makuja mausteseoksesta ja liha tarjoillaan nuudeleiden kanssa ja viimeistellään makealla soijakastikkeella. Yksinkertaista ja maistuvaa!



Ainekset:
  • ankanrintaa
Mausteseos:
  • chilijauhetta
  • inkivääriä
  • tähtianista
  • sinappijauhetta
  • mustapippuria
  • suolaa
Kastike:
  • maapähkinäöljyä
  • tuoretta valkosipulia murskattuna
  • tuoretta inkivääriä raastettuna
  • shirachakastiketta
  • juoksevaa hunajaa
  • soijakastiketta
Lisäksi:
  • nuudeleita
Valmistusohje:
  1. Tee ensin esivalmistelut ankanrinnalle eli ota ankanrinta huoneenlämpöön vähintään tuntia ennen paistamista. Leikkaa sitten varovastisesti ankan nahkaan ristiviillot. Varo leikkaamasta lihaa, koska tarkoituksena ei ole valuttaa nesteitä vaan rasvat pannulle paistettaessa. Pyörittele ankanrintaa mausteseoksessa siten että mausteet peittävät tasaisesti pinnan joka puolelta.
  2. Paista sitten ankanrinnat eli laita ne kylmälle paistinpannulle nahkapuoli alaspäin. Laita sitten lämpö miltei täysille ja paista kunnes rasva alkaa irrota pannulle. Tässä vaiheessa lämpöä kannattaa vähentää, jotta lihan pinta ei pala. Kaada myös rasvaa tarvittaessa pois pannulta.
  3. Valmista lihan paistuessa kastike eli kuullota ensin kattilassa inkivääriä ja valkosipulia pikaisesti öljyssä. Lisää sitten sekaan shiracha, hunaja ja soijakasiketa. Kiehauta kevyesti eli kunnes kastikkeesta on tullut tasaista massaa.
  4. Paista ankanrintoja kunnes nahka on rapeaa ja kypsyysaste on makusi mukainen (medium!). Ota rintapalat pois levyltä ja anna vetäytyä viitisen minuuttia. Valmista sillä aikaa nuudelit.
  5. Leikkaa liha ja kokoa annokset nuudelista, lihasta ja kastikkeesta.

4 kommenttia:

  1. The True Crystal Art of Stone-Cuted Titanium Blades - TITAN
    We buy a polished titanium blade for sale in TITAN. Our platinum blade is crafted from bronze. burnt titanium This titanium uses platinum titanium wedding band blade is crafted of titanium nose jewelry bronze using stainless steel Material: CeramicShape: SteelItem Weight: titanium lug nuts 1.39 pounds

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...