torstai 16. elokuuta 2012

Pekoni-sienipasta

Jupen keittiössä syödään tällä viikolla runsaasti hiilihydraatteja, koska viikonloppuna kotikokin ohjelmassa on maraton, joka taas vaatii muutaman päivän hiilihydraatti- ja energiatankkausta. Tällä reseptillä saa mahansa täyteen siis useampikin henkilö tai vaihtoehtoisesti yksi maratonille tankkaava. Herkkusienet ja pekoni sopivat hyvin yhteen, ja tällä kertaa tein itselle hieman yleisemmän kermapohjaisen kastikkeen sijaan vain simppelin "kastikkeen" kananmunista ja mozzarellasta. Reseptiä on helppo varioida, sillä voit käyttää herkkusienten sijasta myös muita sieniä ja toisaalta myös pekonin voi korvata esimerkiksi parmankinkulla tai muulla vastaavantyylisellä lihalla.



Ainekset:
  • öljyä paistamiseen
  • 250 g pekonia
  • 330 g herkkusieniä
  • 500 g gnocchia
  • 4 kananmunaa
  • 250 g mozzarellaa
  • muskottipähkinää
  • suolaa
  • mustapippuria
  • lehtipersiljaa
Valmistusohje:
  1. Laita pastavesi kiehumaan ja keitä pasta ohjeen mukaan.
  2. Paista pekonit rapeiksi paistinpannulla öljyssä ja laita valmiit pekonit sivuun odottamaan.
  3. Viipaloi herkkusienet ja paista pannulla pekonien rasvassa kypsän pehmeiksi.
  4. Vispaa kananmunat kevyesti ja pilko mozzarella pienemmiksi paloiksi.
  5. Valuta pastavesi pois ja lisää pastan sekaan herkkusienet, kananmunat ja mozzarella. Sekoita kunnes munamassa sekoittuu pastan sekaan ja juusto sulaa. Mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä.
  6. Kokoa annos lusikoimalla pastaa lautasen pohjalle ja pekonia pastan päälle. Viimeistele annos lehtipersiljalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...