Olutarvio: Parpalhon

Aiemmassa arviossa käytiin läpi jo lyhyesti ranskalaisen pienpanimo Les Près en Bullesia ja sen tekemään mainiota olutta. Nyt vuorossa on toinen saman panimon olut eli witbier nimeltään Parpalhon. Aivan edellisen tasolle ei tällä kertaa ylletä, mutta ei tämäkään ole lainkaan hullumpi tapaus.

Samea vaaleanoranssi olut kaatuu lasiin muodostaen vain todella kevyesti vaahtoa. Oluen tuoksu on melko raikas ja kesäinen kuten witbierissä kuuluu myös olla. Tuoksussa on kevyesti ruohoa, greippiä

Maku on aluksi todella hapan mutta muuttuu pian ensipuraisun jälkeen selvästi makeammaksi. Raikas hedelmäisyys ja kevyt mausteisuus ovat hyvin tasapainossa.  Kevyt suutuntuma on pehmeä mutta varsin mitäänsanomaton. Oluessa ei ole juurikaan happoja mutta eipä niitä osaa oikeastaan kaivatakaan. Happaman makea maku muuttuu lopussa varsin pirteäksi, ja olut jatkaa muistuttamista olemassaolostaan mukavan pitkään suussa.

Matalasta alkoholitilavuudesta johtuen oluen runko on melko kapea mutta toisaalta tämä toimii erittäin hyvin kesähelteellä janon sammuttajana.

Parpalhon:
Panimo: Brasserie Les Près en Bulles, Ranska
Tyyli: Witbier, 4,2 %

Pisteet:
Tuoksu 5/10 + Ulkonäkö 2/5 + Maku 6/10 + Suutuntuma 3/5 + Yleisvaikutelma 11/20 = Yhteensä 27/50

Olutarvio: Maniague

Nyt vuorossa olutarviossa on todella pienen ranskalaispanimon (Les Près en Bulles) olut, joka löytyi pienestä herkkuputiikista Rennes-le-Châteaun vuoristokylästä. En löytänyt panimosta juurikaan muuta tietoa kuin että sen kotipaikka on Quillanin pikkukaupungissa, joka sijaitsee noin 15 kilometrin päässä oluen ostopaikasta. Etsinnän jälkeen löysin yhden artikkelin panimon ilmeisesti ainoasta työntekijästä. Näitä ei ilmeisesti saa siis kovinkaan laajalta alueelta, mutta suosittelen ehdottomasti testaamaan jos eksytte joskus Etelä-Ranskaan. Maniague on nimittäin todellinen yllätys ja hieno esimerkki ranskalaisten mikropanimoiden osaamisesta.

Olut on lasissa kauniin samea ja rusehtavanoranssi. Se muodostaa kaadettaessa vain vähän vaahtoa, joka katoaa nopeasti ja jättää ohuen renkaan lasin reunoille. Tuoksu on makea, hieman hunajainen ja toffeinen sekä raikkaan hedelmäinen. Kirpeät sitrushedelmät, pihkainen havumetsä ja tuore leikattu ruoho tulevan mieleen tuoksusta. Varsin lupaava ja tasapainoinen tuoksu!

Maku on puolestaan makeahkon maltainen ja aavistuksen katkeroinen. Humalointi on oikein onnistunut ja lunastaa hyvin tuoksun antamat lupaukset. Oluen runko on aavistuksen ohut ja vetinen muttei kuitenkaan liian häiritsevästi. Keskitäyteläisen puolelle kallistuva suutuntuma on tasapainoinen, piristävä ja tuo kirjaimellisesti veden kielelle kuivakan katkeroisella mutta makealla maullaan, joka kestää vielä kaiken lisäksi todella pitkään.

Maniague:
Panimo: Brasserie Les Près en Bulles, Ranska
Tyyli: Amber ale, 5,0 %

Pisteet:
Tuoksu 7/10 + Ulkonäkö 3/5 + Maku 7/10 + Suutuntuma 3/5 + Yleisvaikutelma 13/20 = Yhteensä 33/50

Grilliburgerit osa 2

Jupen keittiössä tehtiin grilliburgereita jo kerran tällä lomalla, mutta kyllähän yhden kesäloman aikana voi tehdä burgereita toisenkin kerran. Edelliseen versioon verrattuna uutena elementtinä oli grillattu ja tuore ananas, joka sopiikin enemmän kuin hyvin kokonaisuuteen. Lisäksi tavallisten tomaattien sijasta käytin meheviä pihvitomaatteja ja punasipulin sijasta tuoretta sipulia. Nälän taltuttamiseksi burgerin kanssa oli myös tällä kertaa tarjolla ronskeja ranskiksia. Pienet muutokset tekivät burgerista vielä astetta maukkaamman!

Olutarvio: Coreff Blonde / Blanche / Ambrée

Tutustumismatka ranskalaisoluiden maailmaan jatkuu kolmella Coreff-panimon oluella. Coreffin historia on melko pitkä, sillä panimo on perustettu jo vuonna 1978. Tuolloin se oli kooltaan vielä todellinen mikropanimo, mutta vuosien kuluessa se on laajentanut toimintaansa niin tuotantomäärien kuin eri tuotteiden osalta. Tällä hetkellä Coreffin valikoimassa on kymmenkunta olutta, joista kolme on luomuoluita.

Blonde on nimensä mukaisesti kirkas ja kullankeltainen kun taas blanche on samea ja vaaleankeltainen. Ambrée erottuu kolmikosta eniten kuparisella ja sameahkolla värillään. Kaikille yhteistä on liki olematon vaahdon tuottaminen.

Blonden tuoksu on maltainen ja ruohoinen kun taas blanche on hedelmäinen, kukkainen, parfyyminen, yrttinen ja hiivainen sekä ylipäänsä makeahko. Ambrée  on aavistuksen paahteinen, toffeinen ja hedelmäinen mutta tuoksu on yllättävän hentoinen. Tuoksun osalta blanchen tuoksu on monipuolisin ja ambréen siltikin voimakkain.

Myös maut poikkeavat reilusti toisistaan. Blonde on viljainen ja maltainen. Blanche on puolestaan makeahkon hedelmäinen, aavistuksen mausteinen ja happaman hiivainen. Ambréen maku on näistä makein toffeen aromeillaan, jota säestävät muun muassa yrtit, mallas, inkivääri ja greippi.

Suutuntuman osalta niin blonde kuin blanche ovat kevyitä kun taas ambrée nousee miltei keskitäyteläiseksi. Kaikki oluet ovat miltei hiilihapottomia. Yhteistä on myös jokaisessa hieman yllättäen maun muuttuminen selvästi kuivemmaksi loppua kohden. Blonden jälkimaku on lyhyt kun taas blanchen selvästi pidempi. Näistä ambrée on suutuntumaltaan selvästi makein.

Yhteistä kaikille Coreff-panimon oluille oli tasapaksuus mutta toisaalta myös tasalaatuisuus ja puhtaus. Mikään näistä ei jäänyt mieleen mutta ihan mielellään näitä maisteli ainakin yhden kerran. Voiton vei tällä kertaa korkin mitalla Blanche.

Blonde / Blanche / Ambrée:
Panimo: Brasserie Coreff, Ranska
Tyyli: Bière de garde, 4,2 % / Witbier, 4,5 % / American Pale Ale, 5,0 %

Pisteet:
Blonde (Tyyli: Bière de garde):
Tuoksu 3/10 + Ulkonäkö 3/5 + Maku 4/10 + Suutuntuma 2/5 + Yleisvaikutelma 9/20 = Yhteensä 21/50

Blanche (Tyyli: witbier):
Tuoksu 3/10 + Ulkonäkö 4/5 + Maku 5/10 + Suutuntuma 2/5 + Yleisvaikutelma 11/20 = Yhteensä 25/50


Ambrée (Tyyli: American pale ale):

Tuoksu 3/10 + Ulkonäkö 4/5 + Maku 5/10 + Suutuntuma 2/5 + Yleisvaikutelma 10/20 = Yhteensä 24/50

'Le rouge du 1900' grilli-illan kivijalkana

Kävimme vierailemassa Lagrassen pienessä mutta pitkän historian marinoimassa pikkukylässä, jossa tätä nykyä on vain noin 600 asukasta. Kylä on kuitenkin melko vilkas matkailupaikka, sillä sieltä löytyy muun muassa vuonna 783 rakentamaan aloitettu luostari, vanha kaunis silta ja viehättävä keskiaikainen vanha kaupunki, jonka ahtaita ja idyllisiä katuja on mukava tallailla. Lagrassea ympyröi lisäksi Corbières'n viinialue, joka on Ranskan suurin viinintuottaja-alue. Taiteen, käsitöiden ja matkailun lisäksi kyläläisten eräs toimeentulolähde onkin viinin viljely.

Kylässä on myös pieni liike/matkailukohde, joka on yhdistänyt taidetta lukuun ottamatta kaikki Lagrassen tärkeimmät tulonlähteet. '1900'-niminen paikka on oikeastaan alueen historiaa käsittelevä museo, mutta toisaalta siellä on myös laaja puoti/baari, josta voi ostaa heidän itsensä tekemiä ja alueen muiden tuottajien viinejä, oluita ja muita herkkuja. Paikka oli varsin onnistunut kokonaisuus, ja sieltä lähti matkaan talon omaa punaviiniä, yksi kirsikkaolut ja itsetehtyä tapenadea. Viinintekijä oli itse maistattamassa viinejä myös paikan tiskillä ja kehui tietysti kovasti omaa tuotostaan.

Viinin nimi oli "Le rouge du 1900", joka sai kunnian olla yhden grillausiltamme ruokajuomana. Sinertävänpunainen viinin tuoksu oli kypsän hedelmäinen ja mausteinen, maku taasen mukavan täyteläinen ja pyöreiden tanniinien säestämä. Kehut osuivat siis hyvin kohdalleen, ja viini sopi hyvin yhteen myös grillatun entrecôten kanssa.

Viinin ja naudan kaverina oli yksinkertainen vihreä salaatti lehtisalaatista, tomaateista, kurkusta ja juustosta. Lisäksi grillissä tehtiin täytettyjä herkkusieniä, joiden täyte koostui tuorejuustosta ja valkosipulitapenadesta suolalla ja pippurilla maustettuna. Hyvää oli ja mukava nestemäinen matkamuisto kruunasi illan.

Olutarvio: La Barbaude Régalisse

Régalisse on neljäs ja viimeinen La Barbauden panimon testattavana oleva olut. Aiemmin blogissa on arvioitu saman panimon La Reine des mousses, L'ocre ja La Galéjade.


Régalisse on väriltään kirkkaan kullankeltainen kesäinen lager, joka muodostaa aavistuksen vaahtoa kasiin kaadettaessa ja jättää sitä kevyen kerroksen lasin reunoille vielä pitkähköksi aikaa. Oluen tuoksu on hyvin mieto, viljainen ja makeahkon maltainen. Lisäksi tuoksusta löytyy ruohon ja kukkien aromeita.

Maku seuraa tuoksua olemalla makeahkon maltainen. Maku on hyvin samankaltainen kuin panimon toisessa vaaleassa lagerissa, mutta hieman enemmän humaloitu mutta toisaalta myös paljon pistävämpi. Maku ei ole siis oikein hyvin tasapainossa tai pehmeän nautittava. Myös suutuntuma on selvästi hapokkaampi ja kuohkeampi. Jälkimakua ei juurikaan ole.

Tällä kertaa panimon oluen tasossa oli omien testausten osalta laskeva käyrä eli viimeiseksi jäi kaikista heikoin olut. Tässä oli hieman enemmän yritystä humaloinnin suhteen kuin toisessa panimon vaaleassa lagerissa, mutta valitettavasti maku oli turhan kulmikas.

Régalisse:
Panimo: Brasserie La Barbaude, Ranska
Tyyli: Vaalea lager, 5,4 %

Pisteet:
Tuoksu 3/10 + Ulkonäkö 3/5 + Maku 4/10 + Suutuntuma 2/5 + Yleisvaikutelma 10/20 = Yhteensä 22/50

Hedelmäiset possuvartaat ja aprikoosi-mansikkasalaatti

Illan grillaus- ja ruokateemana olivat hedelmät. Alun perin tarkoituksena oli tehdä vain hedelmäisiä vartaita possunlihasta, tuoreesta ananaksesta ja kuivatuista aprikooseista ja viikunoista sekä näille makeahko marinadi. Kesken ruoanlaiton lomapaikkamme avulias ja herttainen emäntä kolkutti ovea ja tarjosi meille kulhollisen tuoreita ja viinitilan/majapaikan omasta puutarhasta juuri poimittuja aprikooseja. Eihän tällaisestä tarjouksesta voi kieltäytyä, joten kiittelimme hieman häkeltyineinä tuliaisista ja maistelimme tuoreita herkkuja. Ja täytyy sanoa ilman vieraskoreutta että tuliaisaprikoosit taisivat olla kyllä parhaita maistamiani aprikooseja koskaan! Aivan mahtavan makuisia ja suussa sulavia, todellista luonnon omaa karkkia. Tästä huumantuneena päätin tehdä vielä grillivartaiden kaveriksi aivan simppelin salaatin aprikooseista, mansikoista ja salaatinlehdistä. Kyllä oli mieli korkealla kun lopulta pääsi nauttimaan niin onnistuneen grillauksen tuloksista kuin vieraanvaraisen emäntämme antimista.

Olutarvio: La Barbaude La Galéjade

Ranskalaisen La Barbade -panimon oluista seuraavana arviointivuorossa on La Galéjade. Aiemmin blogissa on käyty läpi jo saman panimon kaksi muuta olutta, La Reine des mousses ja L'ocre.

Olut on aavistuksen samea ja vaaleankeltainen oranssiin päin kallellaan. Vaahtoa ei synny lasiin kaadettaessa käytännössä lainkaan. Tuoksu on hyvin mieto, mutta siitä voi aistia aavistuksen viljaa ja mallasta. Tuoksu on kuitenkin käytännössä olematon, joskin puhdas.

Maku on hieman hapan ja makeahkon maltainen. Myös maku on hyvin heikko mutta toisaalta miellyttävä. Maku muuttuu lopussa aavistuksen katkeroisemmaksi. Oluen kevyt suutuntuma on makeahkon maltainen, pehmeä ja liki hiilihapoton. Jälkimaku on selvästi parempi suuta kuivattavalla tavallaan.

La Galéjade jää selvästi jälkeen panimon kahdesta aiemmin maistellusta oluesta. Siinä ei ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta se on vain kovin tylsä ja tavanomainen vaalea lager.

La galéjade:
Panimo: Brasserie La Barbaude, Ranska
Tyyli: Vaalea lager, 5,4 %

Pisteet:
Tuoksu 3/10 + Ulkonäkö 3/5 + Maku 5/10 + Suutuntuma 2/5 + Yleisvaikutelma 10/20 = Yhteensä 23/50

Grilliburgerit

Kesän ensimmäiset grilliburgerit valmistuivat simppelillä reseptillä. Hampurilaispihvejä voi toki maustaa monella tapaa, mutta mielestäni yleensä niihin ei tarvita erikoisempia vippaskonsteja vaan yksinkertainen on yleensä kaunista. Kokkaajan täytyy lähinnä muistaa huolehtia että grillihiillos on juuri sopiva, jotta pihvit eivät pala mutta saavat imettyä itseensä kevyet savun aromit.

Moules-frites eli simpukoita ja ranskiksia

Jupen keittiössä on tehty aiemminkin sinisimpukoita, joten voit halutessasi tutustua myös aiempaan klassikkoreseptiin. Sinisimpukat ovat ehdottomasti eräs suosikkiruoistani, jota söimme jo kerran täällä ravintolassa lounaalla, mutta toki Ranskassa täytyy tehdä vastaava satsi myös itse. Varsinkin kun simpukoiden kilohinta kala- ja äyriäistiskillä oli 2,5 euroa. Tällä kertaa käytössä oli hieman rajatummin yrttejä ja mausteita, joten reseptistä tuli varsin yksinkertainen. Lopputulos oli joka tapauksessa herkullinen. Simpukoiden keittämiseen riittää vähempikin valkoviini (noin 3-4 dl vastaavalle määrälle), mutta päätin kerrankin hullutella ja testata keittämistä kokonaisella viinipullon sisällöllä. Hyvinhän tuo onnistui näinkin, mutta onhan tämä metodi hieman överiksi vetämistä. Vähän kuin Evianin pullotetussa vedessä kylpeminen.