torstai 20. lokakuuta 2011

Olutarvio: Duvel

Maistelussa tänään belgityylistä vahvaa alea Alkon poistomyynnistä. Duvel on olutpiireissä hyvässä maineessa, joten se poistuminen monopoliyhtiömme valikoimista on aika yllättävää. Varsinkin kun kyseessä on oikein laadukas olut.

Olut vaahtoaa perinteiseen belgityyliin reippaasti, mutta asettuu lopulta nätisti lasin pohjalle sumeana ja vaalean kullankellertävänä jättäen jälkeensä reilusti kaunista todella pitkäkestoista pitsiä. Tuoksu on raikas, hieman hiivainen, makeahkon maltainen, voimakkaasti banaaninen ja mausteinen positiivisella tavalla nenään tupsahtavan alkoholin kera. Maku on hyvin linjassa tuoksun kanssa, ja ensimmäisenä makunystyröihin iskee hedelmäinen makeus ilman alkoholin puskemista läpi. Maku on myös sitrusmaisen raikas ja kaikin puolin todella hyvin tasapainossa. Suutuntuma on aluksi melko hiilihapokas, mutta muuttuu pienen mutustelun jälkeen pehmeän tasapainoiseksi, jossa jylläämään pääsevät kermainen pehmeys ja raikas hedelmäisyys. Olut on miltei pelottavan helposti nautiskeltava alkoholipitoisuuteen nähden, mutta toisaalta 0,33 litran pullosta riittää helposti nautiskeltavaa pitkäksi ajaksi. Oluen maku ei nimittäin kärsi lainkaan lämpenemistä, vaan saa pelkästään uusia ulottuvuuksia. Hieno olut!

Pisteet:
Tuoksu 8/10 + Ulkonäkö 4/5 + Maku 8/10 + Suutuntuma 4/5 + Yleisvaikutelma 15/20 = Yhteensä 39/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...