torstai 23. kesäkuuta 2011

Moussaka & Tsantali Naousa Reserve

Moussaka on kreikkalaisen keittiön klassikko, jonka valmistus onnistuu myös kotioloissa helposti. Aikaa kannattaa kuitenkin varata reilusti eli noin pari tuntia, sillä kastikkeen kypsennys ja valmiin setin paistelu uunissa vie aikaa. En osaa sanoa reseptin autenttisuudesta, mutta yleensä moussaka tehdään käsittääkseni lampaanlihasta. Tein nyt moussakaa ensimmäistä kertaa kotimaisen karitsanlihasta eikä lopputulokseen tarvinnut pettyä. Maut olivat kohdallaan ja tällä kertaa moussaka pysyi paremmin kasassa, sillä joskus itselläni on ollut ongelmana annoksen leviäminen lautaselle. Tästä ei toki ole kuin esteettistä haittaa, mutta kannattaa joka tapauksessa odotella jonkun aikaa ennen ruoantarjoilua. Näin uunista otettu sapuska saa vetäytyä rauhassa, maut paranevat ja myös annos pysyy paremmin koossa.

Ruokajuomana oli asiaankuuluvasti kreikkalaista punaviiniä eli Alkosta saatavaa Tsantali Naousa Reservea (ks. Alkon kuvaus). Rakkaassa monopolissamme on tällä hetkellä saatavana neljää kreikkalaista punaviiniä, joista kolme kuuluu lompakkoystävälliseen noin 10 euron hintaluokkaan. Itsellä on aiempaa kokemusta kolmikon halvimmasta eli noin yhdeksän euroa kustantavasta Rapsani Tsantalista, joka on siis saman Tsantalin perheyhtiön tuottavaa viiniä. Kyseinen punkku oli muistaakseni oikein toimivaa tavaraa moussakan kanssa, ja samaa voi sanoa myös tästä. Keskitäyteläinen/täyteläinen viini on aika persoonallinen tapaus, melko yrttinen, mausteinen, kirsikkainen ja ylipäänsä voimakas. Myös tanniineja löytyy reilusti. Ihan hyvä kokeilu ja ostos kymmenellä eurolla.


Ainekset (4 annosta):
Perustäyte:
  • 2 munakoisoa
  • oliiviöljyä
  • suolaa
Jauhelihakastike:
  • 400 g karitsanjauhelihaa
  • 500 g luomutomaattimurskaa
  • 2 sipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • oliiviöljyä
  • 1,5 dl valkoviiniä
  • kanelia
  • oreganoa
  • suolaa
Bechamel-kastike:
  • 5 dl luomumaitoa
  • 30 g voita
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • 2 dl raastettua emmentalia
  • 1 kananmuna
  • suolaa
  • pippuria
Valmistusohje:
  1. Valmista ensin jauhelihakastike. Hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Ruskista sipulit paistinpannussa oliiviöljyssä. Lisää sekaan jauheliha ja ruskista. Lisää sekaan tomaattimurska ja valkoviini. Mausta kanelilla, oreganolla ja suolalla. Anna hautua pienellä lämmöllä noin 40 minuuttia.
  2. Kastikkeen hautuessa viipaloi munakoisot ja asettele ne uunipellille. Voitele munakoisot oliiviöljyllä ja mausta suolalla. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15-20 minuutin ajan.
  3. Valmista sitten bechamel-kastike. Sulata voi kattilassa ja lisää jauhot. Ruskista hetki sekoittaen. Kaada sekaan lämmitetty maito hiljalleen sekoittaen koko ajan. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää sitten raastettu juusto. Nosta kiehahtanut ja paksuuntunut kastike pois levyltä ja lisää sekaan löysäksi vatkattu kananmuna.
  4. Voitele uunivuoka ja aseta munakoisot vuoan pohjalle. Lisää ripaus suolaa. Kaada ensin munakoisojen päälle jauhelihakastike ja sitten bechamel-kastike. Paista 180-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Anna vetäytyä ennen ruokailua. Tarjoa kreikkalaisen punaviinin tai oluen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...