maanantai 13. kesäkuuta 2011

Espanjalainen makkara-perunasalaatti

Espanjalainen chorizo-makkara ja suomalaiset varhaisperunat sopivat yhteen ja kun näiden kanssa kulhoon laittaa myös sopivasti vihanneksia ja voimakkaanmakuisia välimerellisiä ainesosia, niin lopputuloksena on mahtava ja täyttävä lämmin salaatti. Olen kirjoittanut aiemmin blogiin myös hieman samankaltaisesta kokeilusta (ks. aiempi kirjoitus), mutta tämän reseptin ohje on sovellettu Pirkan Ruoka-lehden pohjalta. Lopputulos oli kyllä erittäin onnistunut, tätä voisi tehdä hyvin toistekin.



Ainekset (5 annosta):
  • 7 tomaattia
  • 2 sipulia
  • 3 rkl neitsytoliiviöljyä
  • 2 rkl sitruunanmehua
  • 1 tl sokeria
  • 1/2 tl suolaa
  • mustapippuria
  • 1 ruukku jääsalaattia
  • 1 ruukku persiljaa
  • 1/4 ruukku tuoretta oreganoa
  • 140 g mustia oliiveja
  • 10 cocktail-kurkkua
  • 200 g chorizo-makkaraa
  • 1/2 kg varhaisperunoita
  • suolaa
  • mustapippuria



Valmistusohje:
  1. Huuhtele ja keitä perunat kevyesti suolatussa vedessä.
  2. Lohko tomaatit. Leikkaa sipulit ohuiksi viipaleiksi.
  3. Sekoita kastike oliiviöljystä, sitruunamehusta ja mausteista. Kaada voimakkaasti vatkattu kastike sipulirenkaiden päälle.
  4. Lisää sipulien päälle tomaattilohkot, silputtu persilja ja oreganonlehdet. Sekoita joukkoon mustat oliivit ja paloitellut cocktail-kurkut. Anna maustua mielellään kylmässä.
  5. Leikkaa makkara ohuiksi viipaleiksi ja paahda paistinpannulla rapeiksi. Nosta erilliseen kulhoon. Leikkaa perunat lohkoiksi ja paista ne pannulla rapeiksi makkaran rasvassa. Lisää tarvittaessa öljyä/voita. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää makkarat pannulle ja kuumenna peruna-makkaraseos.
  6. Revi salaatti laakealle vadille ja levitä päälle kaikki ainesosat. Tarjoile lämpimänä tuoreen patongin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...