perjantai 30. joulukuuta 2011

Oliivi-linssisalaatti

Kreikkalaisen illan alkuruokana oli Teresa Välimäen ideoimaa raikasta oliivi-linssisalaattia. Helposti syntyvä salaatti on todella onnistunut yhdistelmä raikkaita, makeita ja suolaisia makuja. Linssejä tulee syötyä turhan harvoin, mikä on sääli, sillä ne ovat maukkautensa lisäksi myös terveellisiä. Ruokajuomana oli mainiota alsacelaista valkoviiniä eli Gentil 'Hugel'. Viini on arvioitu erikseen blogissa.


Ainekset:
  • 3 dl vihreitä linssejä
  • 2 punasipulia
  • 1/2 purkkia mustia kalamata-oliiveja
  • 250 g halloumi-juustoa
Kastike:
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 sitruunan mehu
  • nippu tuoretta persiljaa
  • 3 rkl juoksevaa hunajaa
  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • 4 rkl valkoista balsamicoa
  • sormisuolaa
  • mustapippuria
Valmistusohje:
  1. Keitä linssit ohjeen mukaan. Huuhtele ja jäähdytä.
  2. Silppua punasipuli hienoksi. Sekoita sipulit linssien joukkoon.
  3. Valmista kastike: hienonna valkosipulinkynnet, purista sitruunoista mehu ja hienonna persilja. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset yhteen ja kaada linssien joukkoon. Anna maustua puolisen tuntia jääkaapissa ennen tarjoilua.
  4. Leikkaa halloumijuusto siivuiksi ja paista kuumalla pannulla kauniin väriseksi. Tarjoile lämpimänä linssisalaatin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...