lauantai 31. joulukuuta 2011

Yhteenveto blogin ensimmäisestä vuodesta

Jupen keittiössä blogi perustettiin helmikuussa 2011, ja kun samainen vuosi alkaa lähestyä uhkaavasti loppuaan, niin on korkea aika vetää yhteen blogin ensimmäinen vuosi. Syitä blogin perustamiseen oli muutamia, joista monet olivat itsekkäitä. Blogi on erinomainen tapa säilöä omia reseptejä yhteen paikkaan. Samalla se on myös mainio tapa opetella uutta. Ilman blogia olisin tuskin jaksanut paneutua esimerkiksi oluisiin samalla tavalla.

Mitä vuosi 2011 toi sitten tullessaan? Ensimmäinen postaus julkaistiin 26.2.2011 ja siinä aiheena oli chorizo-pekonipasta ja tuolloinen Alkon uutuusviini. Seuraavana olikin vuorossa jo ensimmäinen olutarvio, jossa arvioitiin Nokian Panimon Keisari Luomua. Sivuhuomautuksena olen todennäköisesti nauttinut kyseistä olutta tämän arvion jälkeen eniten vuonna 2011 ja antaisin sille nyt reilusti paremman arvosanan.

Tätä kirjoittaessa blogissa on julkaistu 356 tekstiä, joka tarkoittaa karkeasti noin yhden kirjoituksen päivätahtia. Kesällä päivitykset olivat hieman harvemmassa, mutta loppuvuotta kohden tahti on selvästi kiihtynyt. Sama päti blogin kävijämääriin, jotka ovat olleet koko ajan tasaisessa nousussa.

Vuoden aikana blogiin on tehty myös jonkun verran muutoksia. Loppuvuonna naviogaatiopalkkiin lisättiin yhteenvetosivut resepteistä sekä olut- ja viiniarvioista. Samoin kirjoituksissa on pyritty siirtymään johdonmukaiseen yleisilmeeseen. Toivottavasti vuoden aikana on tapahtunut myös sisällöllistä parannusta.

Mitä sitten tulevaisuudessa? Tarkoituksena on jatkaa blogin aktiivista päivittämistä myös jatkossa. Postaukset tulevat liippaamaan samoja aiheita kuin tähänkin asti. Suunnitelmissa on kuitenkin kirjoittaa enemmän ruoan ja juoman yhdistämiseen liittyviä juttuja sekä erityisesti viiniarvioita. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta kiitokset blogin lukijoille menneestä vuodesta ja toivottavasti tiemme kohtaavat myös tulevaisuudessa!

Vuoden luetuin juttu oli muuten glögikakun resepti, joka teki huiman nousun aivan viime hetkellä. Teksti julkaistiin nimittäin vasta 20.12.! Vuoden viisi luetuinta juttua olivat seuraavat:
Nämä eivät ehkä edusta aivan blogin tavallisinta julkaisulinjaa, mutta tulipa mukaan sentään monipuolisesti pääruoka, jälkiruoka, leivonnainen ja olutarvio. Nyt täytyy lähteä valmistautumaan uuden vuoden juhlintaan, joka vietetään meillä tänä vuonna japanilaisissa merkeissä. Tästä lisää ensi vuoden puolella, johon saakka haluan toivottaa kaikille hauskaa ja makoisaa uutta vuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...