maanantai 29. lokakuuta 2012

Herkullinen suppilovahverokeitto

Jupen keittiössä kokkaa tätä nykyä ukkomies. Yhtenä häälahjana sain litran tuoreita ja komeita suppilovahveroita, joten näistähän piti keksiä ehdottomasti jotakin herkullista syötävää. Valinta osui tällä kertaa tomaatti- ja kermapohjaiseen keittoon, johon lisäpotkua toi puolimakea sherry. Ja kyllähän tästä tuli todella herkkua. Kiitoksia lahjasta!

Ps. tänään aukesi uudistunut Indiedays Inspiration -portaali, johon on koottu yhteen 300 blogia eri aihealueilta. Yksi portaalin blogeista on myös Jupen keittiössä, käykää tsekkaamassa palvelu.

Ainekset:
  • 1 litra tuoreita suppilovahveroita
  • 2 sipulia hienonnettuna
  • voita paistamiseen
  • 140 g tomaattipyreetä
  • 1,5 l vettä
  • 5 rkl kasvisfondia
  • 0,5 dl sherryä
  • 2,5 dl kolmen juuston kermaa 
  • sokeria
  • suolaa
  • mustapippuria
  • tuoretta basilikaa koristeluun
Valmistusohje:
  1. Puhdista ja kuivaa suppilovahverot. Kuori ja hienonna sipulit.
  2. Paista suppilovahveroita pannulla voissa kunnes niistä irronnut vesi on haihtunut. Lisää sitten pannulle sipulit ja kuullota parin minuutin ajan. Lisää tarvittaessa hieman voita.
  3. Kiehauta samaan aikaan isossa kattilassa vesi ja kasvisfondi.
  4. Lisää pannulle tomaattipyree ja sekoita hyvin. Kaada sieniseos kattilaan ja kiehauta keskilämmöllä noin vartin ajan. Mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla.
  5. Poimi muutama suppilovahvero pois kattilasta koristelua varten. Soseuta loppu keitto ja lisää sitten kattilaan kerma ja sherry. Kiehauta nopeasti.
  6. Koristele annokset kokonaisilla suppilovahveroilla ja tuoreella silputulla basilikalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...