keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Pulled pork -ciabatta

Viime aikojen kiireet ovat vieneet kaiken ylimääräisen vapaa-ajan, joten ruoanlaitto on jäänyt hieman vähemmälle ja blogin päivitys olemattomiin. Lupaan parantaa tapani ja palaan blogosfääriin asiallisen herkun eli pulled pork -ciabattan avulla. Herkullisen ruoan inspiraatio löytyi Helsingin Sanomien reseptistä, jota noudatin melko tarkkaan. Pulled pork on ollut itselläni pitkään tekolistalla, eikä lopputulos tuottanut pettymystä. Pitkään ja hartaasti valmistettu liha oli todella mureaa ja suli kirjaimellisesti suuhun. Ruoan hyvä puoli on myös sen vaivattomuus. Se kun valmistuu käytännössä itsestään, joten tärkeintä on vain varata riittävästi aikaa sen kypsentämiseen. Myös bbq-kastike oli todella maukasta ja sopi erittäin hyvin yhteen lihan kanssa.


Ainekset:
  • noin 1 kg possunlapaa tai etuselkää eli kassleria
  • vettä
  • 2 sipulia
  • 4 valkosipulinkynttä
  • muutama neilikka
Barbeque-kastike:
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 2 rkl öljyä
  • 1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
  • 1 pieni kuivattu peperonchino-chili
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl punaviinietikkaa
  • 3/4 dl sokeriruokosiirappia
  • 1 limetin mehu
  • 1 tl suolaa
  • mustapippuria myllystä
Valmistusohje:
  1. Pane liha kiehuvaan veteen. Veden tulee peittää liha kokonaan. Kerää vaahto pinnalta ja lisää kuoritut lohkotut sipulit ja kokonaiset valkosipulin kynnet sekä neilikat.
  2. Keitä lihaa 3–4 tuntia, kunnes se on ylikypsää. Jos käytät luullista lapaa, luun pitää irrota lihasta.
  3. Valmista lihan kypsyessä barbeque-kastike. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota ne öljyssä kattilassa. Lisää tomaattimurska, murskattu chili ja muut ainekset. Anna kiehua tunnin ajan välillä sekoittaen.
  4. Nosta liha liemestä ja anna jäähtyä vähän aikaa. Revi liha sitten suikaleiksi haarukalla. Pane revitty liha uunivuokaan ja peitä vuoka alumiinifoliolla.
  5. Kaada kastike lihan joukkoon ja sekoita hyvin. Pane alumiinifolio takaisin vuoan peitoksi.
  6. Kuumenna lihaa 200-asteisessa uunissa noin puolen tunnin ajan.
  7. Tarjoa liha hampurilaisten täytteenä. Lisää täytteeksi myös vaikkapa salaatinlehtiä, coleslaw-salaattia ja sipulirenkaita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...