lauantai 27. lokakuuta 2012

Kana-granaattiomenasalaatti

Syksyllä saa granaattiomenia edulliseen hintaan, joten nyt on hyvä aika käyttää tätä happaman makeaa hedelmää vaikkapa herkullisissa salaateissa. Itse ostin juuri kaupasta näin alkajaisiksi kolme granaattiomenaa, joista ensimmäisen siemenet ja herkullinen mehu hyötykäytettiin broilerisalaatissa. Omenan ja reippaasti maustetun broilerin lisäksi nakkasin salaattiin hieman hedelmiä, vihanneksia ja tuoreita yrttejä anopin mökkiviljelmältä.

Ainekset:
  • 600 g broilerin rintafileetä
  • öljyä ja voita paistamiseen
  • pimentónia eli paprikajauhetta
  • currya
  • suolaa
  • mustapippuria
  • viinirypäleitä
  • tomaatteja
  • salaattisekoitusta
  • keltaista paprikaa
  • granaattiomenan siemeniä
  • tuoretta persiljaa
Valmistusohje:
  1. Viipaloi broileri reiluhkoiksi paloiksi. Paista voi-öljysekoituksessa pienissä erissä kunnes liha on saanut kauniin värin. Nosta sivuun ensin esim. talouspaperin päälle ja siirrä sitten suureen kulhoon. Lisää kulhoon reilusti paprikajauhetta ja currya sekä suolaa ja pippuria. Sekoittele mausteet huolellisesti lihan kanssa.
  2. Viipaloi tomaatit ja paprika. Koputtele/raavi granaattiomenan siemenet irti. Yhdistä ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Voit rikkoa osan omenansiemenistä ja sekoittaa niistä irtoavan mehun muiden ainesten kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...