perjantai 11. marraskuuta 2011

Karitsanlihaburgerit

Edellisen kerran tein burgereita muistaakseni kesällä reippasti grillaten (ks. resepti), mutta nyt kokeilin hieman erilaista versiota kotikeittiössä. Pihvit tehtiin yksinkertaisesti karitsanjauhelihasta ja kastike fetajuustosta, turkkilaisesta jogurtista, ruohosipulista ja oliiveista. Lisäksi lisukkeena oli vain tomaattia ja jääsalaattia eli kyseessä oli varsin yksinkertainen mutta oikein maukas burgeri. Kaupan hampurilaissämpylät eivät ole välttämättä niitä parhaimpia, joten viitseliäimmät voivat tehdä sämpylät itse tai ostaa tuoreita sämpylöitä oman makunsa mukaan.

Ainekset:
  • 400 g karitsanjauhelihaa
  • 1 sipuli
  • öljyä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • suolaa
  • mustapippuria
Kastike:
  • 200 g fetajuustoa
  • 200 g turkkilaista jogurttia
  • ruohosipulia
  • 50 g oliiveita
Lisäksi:
  • mieleisiä hampurilaissämpylöitä
  • jääsalaattia
  • tomaattia
Valmistusohje:
  1. Kuori ja hienonna valkosipulin kynnet ja sipuli. Sekoita sipulit ja jauheliha keskenään sekä mausta suolalla ja pippurilla. Muotoile taikinasta neljä isoa pihviä. Voitele pihvit öljyllä ja paista parilapannulla kypsäksi.
  2. Hienonna feta, oliivit ja ruohosipuli. Sekoita ainekset jogurtin kanssa.
  3. Viipaloi tomaatit ja revi jääsalaatti pienemmäksi.
  4. Lämmitä sämpylät esim. uunissa ja kokoa burgerit. Nauti kylmän oluen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...