perjantai 11. marraskuuta 2011

Olutarvio: N'Ice Chouffe

N'Ice Chouffe on tämän vuoden uutuus Alkon jouluolutvalikoimassa. Katso myös muut blogissa arvioidut vuoden 2011 jouluoluet.

Olut on väriltään tummanpunertavanruskea ja ulkomuodoltaan hieman kolamainen. Lasiin kaadettaessa vaahtoaminen on hyvin maltillista, mutta lasin pinnalle jää sentään kaunis ja melko kestävä pieni beige vaahtokerros.

Tuoksu ei ole ainakaan kovin päällekäyvä. Siinä on vahvoille belgialeille tyypillistä hiivamaisuutta, yrttejä ja kuivakkaa hedelmäisyyttä. Olisin silti odottanut hieman vaikuttavampaa tuoksupalettia.

Mausta ensimmäisenä mieleen jää sen pehmeys. Alkoholi ei maistu oikeastaan lainkaan, vaan esittäytyy vain mukavana ja lämpimänä poltteena. Maku on piparinen, mausteinen, hedelmäinen, karamellinen, hiivainen ja maltainen. Reiluhko makeus osaltaan peittää varmasti myös alkoholin makua. Omaan makuun makeustaso on siinä rajoilla, mutta vielä nautinnollisen puolella. Suutuntuma on aika hiilihapokas, kuohkea ja keskitäyteläinen sekä yllättävän kepeä.

N'Ice Chouffe on todella helposti juotava ja nautittava olut, mutta johon olisi myös kaivannut hieman monimuotoisempaa makumaailmaa. Olut toimii kuitenkin oivallisesti pimeän ja kylmän syys/talvi-illan lämmittäjänä, ja on hienoa, että jouluvalikoimaan on saatu lopultakin myös Achouffen talvitonttuolut. Muut kesäisemmät versiot ovat myös todella laadukasta ja suositeltavaa juotavaa.

N'Ice Chouffe:
Panimo: Achouffe (Duvel Moortgat), Belgia
Tyyli: Belgityylinen vahva ale, 10,0 %
Hinta: 8,99 euroa / 0,75 litraa / Alko

Pisteet:
Tuoksu 7/10 + Ulkonäkö 4/5 + Maku 8/10 + Suutuntuma 3/5 + Yleisvaikutelma 16/20 = Yhteensä 38/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...