lauantai 21. huhtikuuta 2012

Pekoni-sienipasta

Tuunasin tällä kertaa useammin tehdystä sienipastasta hieman erilaisen version eli laitoin sekaan myös reilusti hyvää Chef Wotkin'n pekonia. Kasvissyöjät voivat jättää pekonin pois ruoasta, sillä tämä resepti pitäisi myös aika hyvin ilman lihaa. Joka tapauksessa ideana oli saada hieman mehevyyttä ja rasvaa annokseen, joka perustuu tomaattipohjaisen ja punaviinillä terästetyn kastikkeen pohjalle. Suosittelen ehdottomasti lorauttamaan sekaan punkkua, sillä eron huomaa lopputuloksessa. Samoin tuoreen basilikan käyttö on erittäin suositeltavaa kuivatun version sijasta. Käytin nyt sieninä kotimaisia siitakesieniä, mutta nämäkin voi korvata jollakin muilla sienillä. Annos kannattaa viimeistellä parmesaanilla, jonka kanssa ei voi mennä vikaan tomaatin kanssa. Herkullista oli!



Ainekset:
  • 250 g tagliatellea
  • 200 g siitakesieniä
  • 125 g pekonia
  • 1 sipuli
  • 4 valkosipulinkynttä
  • oliiviöljyä
  • 1 dl punaviiniä
  • 400 g tomaattimurskaa
  • 1/2 ruukkua basilikaa
  • sokeria
  • suolaa
  • mustapippuria
  • parmesaania
Valmistusohje:
  1. Laita pastavesi kiehumaan.
  2. Huuhtele ja viipaloi suurimmat sienet pienemmiksi viipaleiksi.
  3. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli.
  4. Pilko pekoni saksilla kasariin tai paistinpannulle ja ruskista omassa rasvassa.
  5. Lisää pannulle siitakesienet ja sipulit ja kuullota/ruskista muutaman minuutin ajan.
  6. Laita pasta kiehumaan suolattuun veteen.
  7. Lorauta pannulle oliiviöljyä ja lisää sekaan loraus punaviiniä. Kiehauta hetken aikaa ja lisää sitten pannulle tomaattimurska. Mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla.
  8. Anna kastikkeen kiehua pastan valmistumisen ajan ja lisää lopuksi sekaan vielä silputtu basilika.
  9. Valuta pasta ja sekoita kastikkeen kanssa.
  10. Viimeistele annos raastetulla parmesaanilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...