keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Broilerilihapullat

Lihapullat ovat helppoa, nopeaa ja monikäyttöistä arkiruokaa, joihin saa vaihtelua käyttämällä vaikkapa eri lihaa ja yrttejä. Nyt vuorossa oli broilerista tehdyt lihapullat, joita nautittiin pitaleivän, salaatin ja chilikastikkeen kera. Ylijääneille pullille voi tehdä vaikkapa tomaattikastikkeen (ks. esim. turkkilaisten lihapullien resepti) ja couscousia. Blogista löytyy myös muutama esimerkki muunlaisista lihapyöryköistä, joista esimerkkinä ovat esim. paistetut kreikkalaiset lihapyörykät ja turkkilaiset lammaspyörykät. Ei muuta kuin testailemaan ja käyttämään omaa mielikuvitustaan!


Ainekset:
  • 500 g broilerin jauhelihaa
  • 1 sipuli hienonnettuna
  • 4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
  • 2 kananmunaa
  • 1/2 dl kuivahtanutta vaaleaa leipää hienonnettuna tai korppujauhetta
  • iso kourallinen tuoretta basilikaa hienonnettuna
  • timjamia
  • rosmariinia
  • suolaa
Lisäksi:
  • vehnäjauhoja
  • rypsiöljyä
Valmistusohje:
  1. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua puolisen tuntia jos nälkä ei yllätä sitä ennen.
  2. Pyörittele lihapullat kauttaaltaan vehnäjauhossa.
  3. Paista öljyssä kauniin ruskeaksi joka puolelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...