sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Paistetut kreikkalaiset lihapyörykät

Kreikkalaisen illan toinen ruoka oli kreikkalaiset lihapyörykät eli keftethes. Normaalisti alkupalana mutusteltavat pyörykät sopivat hyvin myös syötäväksi paistettujen halloumien kanssa. Myös näiden alkuperäinen resepti on napattu Rena Salamanin kirjoittamasta Kreikkalainen keittiö -kirjasta. Lihapyörykät maistuvat yleensä koko perheelle ja niitä voi tuunata tuoreilla yrteillä tai muilla omaan makuun sopivilla ainesosilla. Inspiraatiota voi hankkia vaikkapa turkkilaisista lihapullista, turkkilaisista lammaspyöryköistä tai seesamilla kuorrutetuista lihapullista. Nämäkin kreikkalaiset versiot maistuivat hyvälle, mutta laitan seuraavalla kerralla kyllä hieman reilummalla kädellä yrttejä.



Ainekset:
  • öljyä paistamiseen
  • vehnäjauhoja leivittämiseen
  • 3 keskikokoista kuoretonta leipäviipaletta
  • 800 g lampaan tai karitsanjauhelihaa
  • 1 iso raastettu sipuli
  • 2 tl kuivattua timjamia ja oreganoa
  • iso kourallinen lehtipersiljaa tai persiljaa
  • 2 kevyesti vatkattua munaa
  • suolaa
  • mustapippuria
  • sitruunaviipaleita tarjoilua varten
Valmistusohje:
  1. Liota leipäviipaleita vedessä noin 10 minuuttia ja anna niiden valua. Purista viipaleet kuiviksi ennen kuin asetat ne isoon kulhoon.
  2. Lisää leipäviipaleisiin liha, sipuli, kuivatut yrtit, hienonnettu persilja, muna, suola ja pippuri. Sekoita huolellisesti käsin.
  3. Muotoile lihaseoksesta sopivan kokoisia pyöryköitä ja kierittele ne jauhoissa.
  4. Kuumenna öljy isossa paistinpannussa ja lisää lihapyörykät pienissä erissä. Kääntele lihapyörykäitä usein ja paista kunnes ne ovat kauttaaltaan kypsiä, rapeita ja ruskeita. Nosta pyörykät pannusta ja aseta ne tarjoiluastiaan. Ripottele päälle silputtua persiljaa ja tarjoile sitruunalohkojen kera.

2 kommenttia:

  1. Mmm ne näyttävät maukkailta. Kun laitan lihapullia minäkin käytän aina persiljaa, se antaa hyvän maun (mutta italialaiset lihapullat versio) :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia. Taidankin katsoa seuraavan lihapullareseptin sinun blogiarkistosta =)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...