lauantai 1. syyskuuta 2012

Burgerit uuniperunoiden, coleslawn, marinoidun punasipulin ja BBQ-kastikkeen kera

Tällä kertaa Jupen keittiö pakkasi kimpsunsa ja lähti viettämään mökkiviikonloppua kesän lopun lähestyessä. Kokkailukohteena oli yhdeksän nälkäistä miestä, joten reseptikoot on mitoittu sen mukaan. Nälkä ei tainnut jäädä kellekään. Burgereiden lisäksi annos koostui uuniperunoista, bbq-kastikkeesta, coleslawsta ja marinoiduista punasipuleista. Barbequekastikkeen resepti napattiin Helsingin Sanomien pulled pork -reseptistä. Aterian hyvä puoli on se että suurin osa lisukkeista voidaan valmistaa jo hyvissä ajoin etukäteen kaikessa rauhassa. Viimeistelyvaiheessa tarvitsee vain paistaa/grillata pihvit ja sämpylät ja koota annokset.

Ainekset:
Hampurilaispihvit:
  • 2 kg luomunaudan jauhelihaa
  • suolaa
  • mustapippuria
  • öljyä paistamiseen
Lisäksi:
  • ciabattasämpylöitä
  • luumutomaattia viipaleina
  • lehtisalaattia
  • cheddarjuustoa
  • bbq-kastiketta
Yrttiset uuniperunat:
  • 2 kg perunoita
  • rypsiöljyä
  • kuivattuja yrttejä maun mukaan
  • suolaa
  • mustapippuria
Majoneesi:
  • 5 kananmunankeltuainen
  • 3 rkl dijoninsinappia
  • 2 rkl sokeria
  • 1 1/2 rkl suolaa
  • 5 dl rypsiöljyä
  • (2-3 rkl vettä)
Marinoidut punasipulit:
  • 8 isoa punasipulia
  • 2 dl punaaviinietikkaa
  • 2 dl rypsiöljyä
  • juoksevaa hunajaa
  • suolaa
Coleslaw:
  • 2 kg valkokaalia
  • 10 porkkanaa
  • 6 dl majoneesia
  • 1 1/2 dl omenaviinietikkaa
  • sokeria
  • suolaa
BBQ-kastike:
  • 3 sipuli
  • 6 valkosipulin kynttä
  • 6 rkl öljyä
  • 3 tlk (400 g) tomaattimurskaa
  • 1 dl l soijakastiketta
  • 1/2 dl  punaviinietikkaa
  • 2 dl sokeriruokosiirappia
  • 3 limetin mehu
  • suolaa
  • mustapippuria
Valmistusohje:
  1. Aloita ruoanlaitto majoneesin tekemisestä. Sekoita keltuainen, sinappi, sokeri ja suola sauvasekoittimella/vispilällä. Lisää öljyä ensin tipottain samalla sekoittaen ja lopuksi pienissä erissä, jotta rakenteesta tulee tasainen. Lisää tarvittaessa vettä, kunnes majoneesi on sopivan löysää. Laita jääkaappiin tekeytymään.
  2. Valmista sitten coleslaw-salaatti. Leikkaa valkosipuli ohuiksi suikaleiksi ja raasta porkkana karkeasti. Sekoita majoneesi, omenaviinietikka, sokeri ja suola kulhossa ja lisää sitten sekaan kaali-porkkanaseos. Sekoita hyvin ja jätä tekeytymään viileään. Salaatin voi tehdä myös jo edellisenä iltana.
  3. Viipaloi punasipuli ja marinoi suolalla ja sokerilla punaviinietikassa ja öljyssä parisen tuntia huoneenlämmössä.
  4. Valmista bbq-kastike. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota ne öljyssä kattilassa. Lisää tomaattimurska, murskattu chili ja muut ainekset. Anna kiehua tunnin ajan välillä sekoittaen.
  5. Huuhtele perunat ja halkaise ne pitkittäin neljään osaan. Laita perunat uunipellille ja voitele huolellisesti öljyllä. Lisää perunoiden päälle reilusti suolaa ja yrttejä ja sekoita hyvin. Paista uunissa noin 45 minuuttia 225-asteessa.
  6. Mausta jauheliha suolalla, pippurilla ja taputtele pihveiksi. Voitele pihvit halutessasi kevyesti oliiviöljyllä. Paista pihvit öljyssä muutama minuutti puoleltaan ja anna vetäytyä hetki. Paahda sillä aikaa halkaistut ciabatat uunissa rapeiksi.
  7. Kokoa annokset ja nauti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...