sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Tulinen omena-papumuhennos

Lauantaina oli pyhäpäivä eli kaupat kiinni enkä ehtinyt käydä edellispäivänä kaupassa matkan takia. Siispä oli aika improvisoida kaapin antimista syksyinen muhennos pavuista, tomaateista, chilistä ja omenoista. Ajattelin että kidneypavut ja tomaatti on varma yhdistelmä, mutta halusin makupalettiin myös tulisuutta joten heitin sekaan myös reilusti chiliä. Kaapissa oli jäljellä reilusti omenoita, joista ruoka saa mukavasti happoja ja makeutta. Tähän päälle kun heittää perinteiset sipulit, valkosipulit ja basilikat niin eiköhän lopputulos ole vähintään tyydyttävä. Ja olihan se! Tällä reseptillä ruoasta tuli reilun tulista, mutta chiliä kaihtavat voivat säädellä tulisuutta laittamalla sekaan vähemmän chiliä ja poistamalla siemenet. Muhennosta voi syödä sellaisenaan tai esimerkiksi patongin tai maalaisleivän kanssa. Me söimme ruoan jämät tortillan täytteenä eikä tämäkään ollut lainkaan hassumpi yhdistelmä.

Ainekset:
  • reilusti oliiviöljyä paistamiseen
  • 500 g kidneypapuja
  • 500 g paseerattuja tomaatteja
  • 2 punaista chiliä
  • 4 pientä omenaa
  • 2 sipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 10 isoa lehteä basilikaa
Valmistusohje:
  1. Kuori ja poista omenan siemenkodat. Pilko pienehköiksi kuutioiksi.
  2. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipuli. Hienonna chili ja basilikanlehdet.
  3. Valuta kidneypavut.
  4. Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja kuullota sipulit. Lisää myös hieman myöhemmin valkosipuli ja chili.
  5. Lisää kattilaan paseerattu tomaatti ja basilika. Anna hautua kannen alla kymmenisen minuuttia.
  6. Lisää sitten kattilaan pavut ja anna hautua reilu viisi minuuttia. Lisää vielä lopuksi omenakuutiot ja hauduta edelleen kattilan alla viitisen minuuttia.
  7. Nosta kattila liedeltä ja anna vetäytyä viitisen minuuttia. Nauti esimerkiksi patongin tai vaalean leivän kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...