sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Maki

Sunnuntaina on hyvää aikaa tehdä makia välipalanaposteltavaksi. Nyt laitoin parin rullan täytteeksi kurkkua, punaista paprikaa sekä pakastekatkaravuista ja ranskankermasta tehtyä tahnaa. Lopputulos ei ollut ehkä visuaalisesti kaikkein tyylikkäin, mutta maku oli mainio.
Visuaalinen ote vielä hakusessa.


Ainekset (2 makirullaa)
  • 225 g sushiriisiä
  • 5 rkl riisiviinietikkaa
  • 4 tl sokeria
  • 2 tl suolaa
  • kurkkua
  • punaista paprikaa
  • 50 g ruokakermaa
  • 50 g pakastekatkarapuja
  • merilevälevyjä
  • wasabia
  • soijakastiketta
  • inkivääriä
Valmistusohje:
  1. Valmista ensin riisi. Laita riisi kattilaan ja huuhtele valuvan kylmän veden alla useamman kerran. Valuta lopuksi kaikki vedet pois ja lisää kattilaan vettä niin, että riisit peittyvät. Anna seistä 20 minuuttia.
  2. Valuta vesi pois kattilasta ja lisää 4 dl vettä. Kiehauta varovasti, vähennän lieden lämpötilaa ja anna hautua kannen alla niin kauan, että vesi on haihtunut pois (eli noin kymmenisen minuttia). Siirrä riisit laakeaan astiaan ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  3. Valmista etikkaseos. Sekoita 5 rkl japanilaista viinietikkaa, 4 tl sokeria ja 2 tl suolaa. Sekoita kunnes kaikki suola ja sokeri ovat liuenneet.
  4. Pirskottele etikkaseos jäähtyneen riisin päälle ja kääntele varovasti.
  5. Valmista maki. Aseta merilevälevy bambumaton päälle ja riisi merilevälevyn päälle. Tee sormella väli täytteille parin sentin päähän toisesta reunasta. Jätä molemmille reunoille hieman tyhjää tilaa. Tämä helpottaa rullaamista. Levitä varovasti wasabia sormella tehtyyn väliin ja lisää täytteet. Rullaa maki bambumaton avulla. Leikkaa sopiviksi palasiksi ja tarjoile soijakastikkeen ja inkiväärin kera.
Etikkaseoksen voi valmistaa samalla, kun riisi kiehuu taustalla.

Katkaraputahna 
Yksi valmis makirulla ja toinen rullaamatta.

Palanen, osa 1

Palanen, osa 2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...