torstai 5. huhtikuuta 2012

Herkkusienirisotto

Jupen keittiön puuhastelu sienirisottojen parissa sai jatkoa tällä kertaa herkkusienirisotolla. Aiempi punaviiniin tehty tattirisotto muuttui nyt valkoviinipohjaiseksi ja samalla parmesaani korvaantui emmentalilla. Maku ei ollut täten aivan niin voimakkaan täyteläinen, mutta tuore rucola ja herkkusienet maistuivat kyllä taivaallisilta myös tässä versiossa. Aiempi uhkaukseni risoton tekemisestä useammin näyttää siis toteutuvan!


Ainekset (noin 4 annosta):
  • 3 dl arborioriisiä
  • 250 g herkkusieniä
  • kourallinen tuoretta rucolaa
  • 2 salottisipulia
  • oliiviöljyä+voita
  • 2 dl valkoviiniä
  • noin 9 dl kasvislientä
  • 1 dl raastettua emmentalia
  • 30 g voita
  • suolaa
  • valkopippuria
Valmistusohje:
  1. Kuori ja hienonna salottisipulit. Kuullota sipuleita voi-öljyseoksessa hetki ja lisää sitten kattilaan riisi. Kuullota myös riisiä hetki.
  2. Lisää viini ja anna kiehua kunnes viini on imeytynyt riisiin. Lisää sitten kasvisliemi vähän kerrallaan ja keitä riisiä kunnes se on melkein kypsää eli noin 18 minuuttia. Riisin tulee olla kosteaa ja irtonaista mutta kuitenkin kiinteää.
  3. Paista odotellessa sienet toisessa pannussa voi-öljyseoksessa. Lisää lopuksi vielä sekaan silputtu rucola.
  4. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita vielä risoton sekaan juusto, voi ja herkkusieni-rucolaseos.

5 kommenttia:

  1. Nam! Rakastan herkkusieni (tai herkkutatti) risottoa, teen sitä usein :)

    VastaaPoista
  2. Hep! Tattirisotto-linkki on rikkinäinen!

    Ja seuraavaksi: kokeilemaan reseptiä käytännössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio, nyt linkki on korjattu. Toivottavasti maistuu!

      Poista
    2. Maistui, vallan erinomaisesti! Oli kyllä varsinaista herkkua, lisäksi pääsivät arboriotkin kaapista taas hyötykäyttöön.

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...