perjantai 1. huhtikuuta 2011

Olutarvio: Vakka-Suomen Prykmestar Savu vs. Prykmestar SavuKataja

Tällä kertaa vertailussa mainion uusikaupunkilaispanimon kaksi savuista olutta. Näistä Savu on vanhempi ja sisältää vähemmän alkoholia (5,5 %), kun taas SavuKataja on uudempi ja alkoholipitoisempi (9,0 %). Molemmat ovat keränneet kehuja rutkasti, ja esimerkiksi SavuKataja palkittiin vuonna 2009 Helsinki Beer Festivalin vuoden oluena. Kumpi ottaa voiton kaksintaistelussa?
Kaksintaistelijat

Molemmat oluet on tehty savumaltaista, mutta suurimpana erona on SavuKatajan valmistuksessa käytetyt katajanoksat ja pidempi kolmen kuukauden valmistusaika. Savua ei ole enää ainakaan toistaiseksi saatavilla Alkosta, joten oluenjanoisen täytyy suunnata matkansa hyvin varusteltuun anniskeluravintolaan. Katajaa on sen sijaan vielä ostettavissa Alkostakin vajaan seitsemän euron kappalehintaan.
Savu

Savu on väriltään käytännössä pikimusta ja vaahtoaa vain hyvin vähän rusehtavaa vaahtoa, joka jättää tosin jälkeensä hieman pitsiä. Heti tuoksu kertoo mikä on oluen idea. Todella savuinen tuoksu tuo mieleen palvikinkun makeahkon vivahteen kera. Maussa on kahvia, tervaa, suklaata, savuista mallasta ja joulukinkkua. Myös paahteisuutta riittää, mutta kokonaisuus on yllättävän kevyt ja ohuehko. Tätä ei ole siis kovin raskasta juoda, mutta toisaalta myöskään makukokonaisuus ei ole kovin monipuolinen. Suutuntumassa on mukavasti kuohkeutta ja sopivasti hiilihappoja, jonka seurauksena savuinen maku jää kummittelemaan vielä pitkäksi aikaa ikeniin. Aivan lopussa on myös havaittavissa mukavaa kuivahkoa humalan puraisua. Kokonaisuus on laadukas ja miltei erinomainen, ehkä olutta voisi myydä parhaiten sloganilla "rehellinen ja suora suomalainen savuolut".
Kataja

Savukataja on taasen väriltään tummanmusta ja hieman kolamainen. Runsasta ja kuohkeaa vaahtoaa syntyy tuoppiin kaadettaessa selvästi virkaveljeen verrattuna enemmän. Tuoksu ei ole ehkä aivan niin savuinen, vaikka kyllä tämän toki savuolueksi tunnistaa. Tuoksussa on muutenkin samoja elementtejä, mutta tässä tuoksu on ehkä hieman raikkaampi. Maku onkin sitten aivan toista kuin Savussa. Heti ensimmäinen maistiainen kertoo, että tässä riittää luonnetta ja moniulotteisuutta selvästi enemmän. Ylipäänsä Savukatajan maku on selvästi tuoksua moniulotteisempi. Se on voimakas ja täyteläisempi, yllättävän makea ja miltei vehnäolutmaisen banaanimainen.

Valmistuksessa käytetty kataja tulee esille maussa ehkä parhaiten hieman kirpeässä/raikkaassa makuvivahteessa. Savukatajasta tulee maun puolesta myös etäisesti mieleen myös belgialaiset luostarioluet. Alkoholi ei onneksi puske maun läpi oikeastaan lainkaan. Omaan makuun olut on jopa ehkä hieman liian makea, vaikka ei makeus liiemmin kuitenkaan häiritse. Suutuntuma on keskitäyteläisen ja täyteläisen rajamailla, makea ja kuohkea eikä hiilihappoja ole juurikaan. Kokonaisuus on todella hieno ja olut kuuluu ehdottomasti suomalaisten pienpanimoiden parhaimpiin tuotteisiin.

Molemmat oluet toimivat eri tarkoitusperissä erinomaisesti. Savu on helpompi juoda niin hyvässä kuin pahassa, kun taas SavuKatajassa on luonnetta ja potkua huomattavasti enemmän. Edessä on kuitenkin hatunnnostu Vakka-Suomen panimolle, jolta tuntuu tulevan koko ajan laadukkaita oluita markkinoille.

Pisteet:
Savu: Tuoksu 7/10 + Ulkonäkö 4/5 + Maku 7/10 + Suutuntuma 4/5 + Yleisvaikutelma 13/20 = Yhteensä 35/50

Savukataja: Tuoksu 7/10 + Ulkonäkö 4/5 + Maku 8/10 + Suutuntuma 4/5 + Yleisvaikutelma 15/20 = Yhteensä 38/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...