torstai 10. maaliskuuta 2011

Hirvipataa speltin kera

Torstai-illan pääruokana oli hirvipataa speltin kera. Hirvenpaisti saatiin suoraan hirviporukalta ja speltti oli luomua Mooseksen Viljalta. Pataa kannattaisi kypsyttää pitkään ja rakkaudella matalassa lämmössä, mutta ajanpuutteen vuoksi tällä kertaa jouduttiin tyytymään neljän ja puolen tunnin kypsytykseen 150-asteisessa uunissa. Onneksi tämäkin riitti, sillä liha oli erittäin hyvää ja mureaa ja maut muutenkin loistavia. Pääruoan kanssa oli tarjolla mustaviinimarjahyytelöä ja anopin tekemiä karjalanpiirakoita. Ruokajuomana oli punaviiniä Haut-Médocista, hinta-laatusuhteeltaan erinomaista Château Sénilhacia. Parin tunnin dekantoinnin jälkeen (kannattaa tehdä, pullon pohjalla reilusti sakkaa) tuoksu avautui voimakkaan mustaherukkaisena ja kirsikkaisena. Keskitäyteläisessä maussa on mukavasti happoja ja pehmeitä tanniineja hedelmäisyyden kera. Kyseessä on kaiken kaikkiaan erinomainen viini, joka sopi hyvin yhteen murean hirvenlihan kanssa. Aterian päätteksi maistui jälkiruoka, jossa aineksina olivat vaniljajäätelö, kermavaahto, kirpeä punaherukkahyytelö ja saksanpähkinät.

Pääruoka
Jälkiruoka

Ruokajuomana bordeauxlaista

Ainekset:
  • 600 g hirvenpaistia
  • voita
  • öljyä
  • 4 cl konjakkia
  • 3 dl punaviiniä
  • 2 dl kermaa
  • 200 g tuoreita herkkusieniä
  • 2 sipulia
  • 1 valkosipulinkynsi
  • tuoretta rosmariinia
  • tuoretta timjamia
  • pippuria
  • suolaa
Lisäksi:
  • karpaloita
  • tuoretta timjamia
  • mustaviinimarjahyytelöä
  • luomuspelttiä
Valmistusohje:
  1. Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen ruoanvalmistusta.
  2. Kuullota hienonnetut sipulit kevyesti voissa ja öljyssä.
  3. Ruskista suikaloitu liha voissa ja öljyssä.
  4. Siirrä liha ja sipuli valurautapannuun.
  5. Käytä konjakkia kuumalla pannulla ja kaada kaikki pannun nesteet ja mahdolliset lihanjämät pannuun.
  6. Lisää kerma, punaviini, mausteet ja valkosipuli pataan. Lisää tarvittaessa vettä juuri sen verran, että lihat peittyvät.
  7. Anna hautua noin 3-5 tuntia noin 150-asteisessa uunissa.
  8. Paista loppuvaiheessa tuoreet herkkusienet voissa pannulla ja lisää pataan ennen tarjoilua.
  9. Koristele jäisillä karpaloilla ja tuoreella timjamilla. Tarjoile mustaviinimarjahyytelön ja luomuspeltin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...