sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Olutarvio: Lapin Kulta Tuisku

Tällä kertaa testattavana on jo viime vuodelta tuttua ja hiljattain niin marketteihin kuin Alkoon palannutta Lapin Kulta Tuiskua. Luomuolut on tehtyä Hartwallin ja Teerenpelin panimon yhteistyönä. Etiketissä kerrotaan seuraavasti:
"Lapin Kulta Tuisku on luonnon parhaista raaka-aineista pintahiivalla valmistettu luomuolut. Oluen täyteläinen ja vivahteikas maku syntyy käytetyistä luomumaltaista, pintahiivakäymisestä, runsaasta humaloinnista ja luomuyrtti siankärsämöstä. Väriltään olut on kauniin vaaleanruskea ja valoa taittavan samea. Lapin Kulta Tuisku -olutta on valmistettu numeroitu 85 000 pullon erikoiserä, tuote on myynnissä vain rajoitetun ajan."
Tuisku on väriltään vaaleanruskea ja hitusen punertava sekä ulkomuodoltaan samea. Lasiin kaadessa olut vaahtoaa kohtalaisesti ja jättää jälkeensä yllättävän pitkäkestoisen ohuen vaahtokerroksen. Tuoksu on melko hento ja viljaisen maltainen. Lisäksi siinä on kuivaa hedelmäisyttä ja yrttisyyttä. En osaa eritellä yrttejä tarkemmin, joten lieneekö tässä juuri mainoslauseessa mainitun ja itselle tuntemattoman siankärsämön panos?

Entäpä sitten maku? Maku tuntuu aluksi melko pehmeältä ja normilapparia katkeroisemmalta. Tuoksusta tuttu maltaisuus on vahvoilla myös maussa, mutta tuoksuun verrattuna maku on hieman makeampi ja leipämaisempi. Oluen suutuntuma on kevyt, keskihapokas ja helposti juotava. Kuivassa ja yrttisessä jälkimaussa katkerot pääsevät vielä hieman paremmin esille. Maku on kokonaisuudessa hieman parempi kuin tuoksu.

Lapin Kulta Tuisku saa lisäpisteitä luomusta, joka selittää varmasti osittain korkeahkoa hintaa. Olut on tehty hyvin, mutta sen suurin ongelma on sen tavanomaisuus. Tähän hintaan olut jää kyllä itselle kertaostokseksi.

Lapin Kulta Tuisku:
Panimo: Hartwall (Heineken), Suomi
Tyyli: Aromatisoitu olut, 4,7 %
Hinta: 4,43 euroa / 0,50 litraa / Alko (saatavana myös maitokaupoista)

Pisteet:
Tuoksu 4/10 + Ulkonäkö 3/5 + Maku 5/10 + Suutuntuma 3/5 + Yleisvaikutelma 11/20 = Yhteensä 26/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...