torstai 19. tammikuuta 2012

Olutarvio: Dupont Biolégère

Dupont Biolégère on pienessä ja nätissä neljänneslitran pullossa myytävä belgialainen luomuolut, joka kuuluu ns. Saison-oluisiin. Alun perin paikallisille maajusseille kehiteltyä olutta juodaan nykyisin yleisesti kesähelteiden sesonkijuomana, mutta kyllä nämä toimivat hyvin myös talvella vaikkapa raikkaina saunajuomina. Edellisestä kyseisen oluttyypin maistelusta onkin kulunut jo puoli vuotta ja tuolloin lämpömittari huiteli kolmenkympin paremmalla puolella...

Vaalean keltainen ja hieman rusehtava olut vaahtoa kevyesti valkoista vaahtoa lasiin kaadettaessa. Lisäksi olut jättää tyylikkään ja hieman pitsisen vaahtokerroksen pitkäksi aikaa. Hedelmäinen ja hapan tuoksu on mukavan raikas ja siitä aistii hyvin tyypillisen belgihiivan. Syvällisempi tarkastelu paljastaa hedelmäisyyden olevan banaanista, sitrushedelmäistä ja päärynämäistä. Siinä on myös aavistus ruohomaisuutta. Tuoksu on mielenkiintoinen ja muistuttaa monelta osin niin lambicia kuin vehnäolutta.

Maku jatkaa melko lailla tuoksun linjoilla eli ensivaikutelma on raikas ja hapan. Vähäisestä alkoholitilavuudesta (3,5 %) johtuen oluen runko on kevyt muttei kuitenkaan onneksi vetinen. Maussa on havaittavissa tuoksusta tuttu hiivaisuus, mutta hieman yllättäen tuoksua niukemmin. Maun hedelmäisyys on lähinnä sitrusta muistuttava. Oluen suutuntuma on kevyt ja kohtalaisen hapokas. Miltei vetiseltä tuntuva maku muuttuu lopussa suuta mukavasti kuivattavaksi.

Dupont Biolégère on alkoholitilavuuteen nähden suorastaan loistava olut ja toimiva janojuoma. Varsinkin tuoksu on todella mielenkiintoinen, mutta eipä maustakaan löydy hirveästi moitittavaa yksiulotteisuuden lisäksi.

Dupont Biolégère:
Panimo: Dupont, Belgia
Tyyli: Saison, 3,5 %
Hinta: noin 2,70-3,00 euroa / 0,25 litraa / maitokaupat

Pisteet:
Tuoksu 7/10 + Ulkonäkö 3/5 + Maku 6/10 + Suutuntuma 3/5 + Yleisvaikutelma 12/20 = Yhteensä 31/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...