lauantai 21. tammikuuta 2012

Viiniarvio: Rayon d'Alsace Edelzwicker 2010

Pierre Sparrin viinitilan historia ulottuu yli 300 vuoden päähän, mutta tila perustettiin varsinaisesti vuonna 1785. Tällä hetkellä sukutilalla on töissä jo yhdeksäs sukupolvi. Toisen maailmansodan aikaan Sparrin viinitarhat tuhoutuivat täydellisesti, mutta tätä nykyä tilalla on 34 hehtaaria omia viinitarhoja. Lisäksi tila ostaa rypäleitä sopimusviljelöiltä ja heidän 150 hehtaarin viinitiloiltaan.

Tällä hetkellä Alkon valikoimassa on kolme Pierre Sparrin viiniä. Tämä sekoiteviini tehdään viidestä eri rypäleestä eli Alsacen alueen ns. jaloista rypäleistä. Tästä tulee myös viinin nimi Edelzwicker. Viini on väriltään vaaleankeltainen ja hieman vihertävä. Sen tuoksu on voimakas, hedelmäinen ja hieman yrttinen. Lisäksi siinä on aromaattisuutta ja parfyymimäisyyttä.

Maku on puolestaan kuiva ja hapokas. Tuoksusta tuttu sitrushedelmäisyys nousee eniten esiin, mutta maussa on myös aavistus omenaa, persikkaa ja päärynää. Kuivakka hapokkuus tuntuu aluksi omaan makuun jopa hieman turhan voimakkaalta, mutta toisaalta viinin hapot ovat melko pehmeitä. Olisin kuitenkin kaivannut hitusen enemmän makeutta.

Todella intensiivinen maku on runsas ja tarvitsee mielestäni seurakseen ruokaa. Niinpä viiniä tuli testattua kahden eri ruoan kanssa eli ensin itämaistyylisen wokin kanssa ja sitten kermaisen jättikatkarapupastan kanssa. Wokin kanssa viini ei toiminut yhtään, mutta pastan kanssa puolestaan aika lailla täydellisesti. Kiitos tästä vinkistä kuuluu Viinilehdelle ja sen viikon viinivinkille. Viinintuottaja suosittelee viinin kaveriksi kalaa, äyriäisiä, broileria tai porsasta.

Joka tapauksessa viini on hinta-laatusuhteeltaan oikein hyvä, sillä pullo irtoaa Alkosta ainakin toistaiseksi alta kymmenen euron.


Rayon d'Alsace Edelzwicker 2010:
Maa/alue: Ranska, AC Alsace
Valmistaja: Maison Pierre Sparr Successeurs
Rypäleet: Sylvaner (30 %), Pinot blanc (25 %), Riesling (20 %), Gewürtztraminer (15 %), Pinot gris (10 %)
Hinta: 9,88 euroa / 0,75 litraa / Alko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...