torstai 5. tammikuuta 2012

Viikuna-mozzarellasalaatti

Törmäsin Helsingin Sanomien sivuilla mielenkiintoiseen reseptiin, joten tätähän piti kokeilla lomapäivän kunniaksi kepeänä lounaana nautittuna. Pidän kovasti tuoreista viikunoista ja mozzarellasta, joten omaan makuun erittäin toimiva lopputulos ei yllättänyt. Ruokaa tehdessä huomasin, että pinjansiemenet olivat päässeet loppumaan, joten laitoin tilalle paahdettuja seesaminsiemeniä tuomaan vähän sattumia sekaan. Seuraavan kerran laitan vadelmaviinietikkaa hieman vähemmän, koska nyt sinänsä hyvää kastiketta tuli lotrattua ruoan päälle hieman liikaa.

Ainekset (1 annos):
  • kourallinen romaine-salaattia
  • puolikas kourallinen jäävuorisalaattia
  • 2 tuoretta viikunaa
  • 50 g mozzarellaa
  • 1/4 punasipulia
  • 1 rkl seesaminsiemeniä
Kastike:
  • 1/4 dl vadelmaviinietikkaa
  • 1/8 dl oliiviöljyä
  • kanelia
  • suolaa
  • mustapippuria
Valmistusohje:
  1. Huuhtele ja revi salaatit sopiviksi suupaloiksi ja asettele lautasen pohjalle.
  2. Huuhtele viikunat ja leikkaa niistä kanta pois. Leikkaa pitkittäin neljään osaan ja aseta salaatinlehtien päälle.
  3. Revi mozzarellasta pieniä paloja käsin ja aseta ne lautasen päälle.
  4. Kuori ja leikkaa punasipuli mahdollisimman ohuiksi paloiksi. Ripottele annoksen päälle.
  5. Paahda seesaminsiemenet kuivalla pannulla nopeasti ja ripottele annoksen päälle.
  6. Tee kastike sekoittamalla sen ainesosan keskenään. Pirskottele kastike annoksen päälle ja nauti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...