sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Riistakastiketta spagetin kera

Hirven jauhelihasta ja suppilovahveroista syntyy mahtava riistaruoka. Tämä ateria koostuu näiden lisäksi erillisestä yrttisestä kerma-punaviinikastikkeesta sekä spagetista. Ruoka valmistuu helposti ja nopeasti, mutta maku on aivan erinomainen. Kastikkeessa voi käyttää yrttejä oman makunsa mukaan, mutta suosittelen laittamaan ainakin timjamia. Älä unohda myöskään viimeistellä annosta parmesaanilla, joka tuo oman pikantin lisänsä kotimaisiin makuihin.

Ainekset:
  • 400 g hirven jauhelihaa
  • 1 sipuli
  • voita
  • 1 dl punaviiniä
  • 1 dl lihalientä
  • 1 rkl soijakastiketta
  • mustapippuria
  • kuivattua basilikaa
  • kuivattua timjamia
  • nippu tuoretta persiljaa
  • 2 dl kuohukermaa
  • 250 g suppilovahveroita
  • parmesaanijuustoa
Valmistusohje:
  1. Kuori ja silppua sipuli ja kuullota kattilassa reilussa voissa. Lisää punaviini, lihaliemi, soijakastike, yrtit, hienonnettu persilja ja mustapippuri. Keitä kokoon siten että puolet nesteestä on jäljellä. Soseuta seos esimerkiksi tehosekoittimessa. Lisää kerma ja anna kastikkeen kiehua kattilassa miedolla lämmöllä.
  2. Keitä spagetti ohjeen mukaan.
  3. Pilko sienet pienemmiksi ja ruskista voissa paistinpannulla. Nosta sienet sivuun ja lisää pannulle voita ja hirven jauheliha. Ruskista. Lisää sitten sienet pannulle ja mausta suolalla ja pippurilla.
  4. Kokoa annokset. Nosta lautaselle spagettia ja kaada sen päälle kermakastiketta. Lisää lautaselle vielä liha-sieniteos ja viimeistele annos raastetulla parmesaanilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...