tiistai 10. tammikuuta 2012

Pinaatti-tofupaistos

Tämän ruoan nimeäminen on hieman hankalaa, koska peruspohja on intialaisesta palek paneerista, mutta käytännössä sen verran eri tavalla tehty ja vielä osittain eri raaka-aineista, joten ei tätä voi oikein kutsua palekiksi edes hyvällä tahdolla. Palek paneer on siis vapaasti käännettynä intialaista/pakistanilaista tuorejuustoa pinaattikastikkessa. Ruoan tärkeimpiä ainesosia ovat nimensä mukaisesti pinaatit sekä intialainen tuorejuusto paneer. Tässä tapauksessa käytin juuston sijasta maustamatonta tofua ja vaihdoin muutenkin raaka-aineita osittain kaapin antimien pohjalta. Maku oli kuitenkin joka tapauksessa aika hyvä, joten täytyy yrittää joskus tehdä hieman autenttisempi ja ravintolaruokaa muistuttava versio ruoasta.

Ainekset:
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • öljyä paistamiseen
  • 1 rkl garam masalaa
  • 2 tl currya
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1 tl jauhettuja korianterinsiemeniä
  • 2 tomaattia
  • 1 keltainen paprika
  • 1 vihreä chili
  • 250 g tuoreita pinaatinlehtiä
  • 1 1/2 dl kasvislientä
  • 1 dl turkkilaista jogurttia, rasvaa 10 %
  • 250 g tofua
  • (suolaa)
Lisäksi:
  • riisiä
Valmistusohje:
  1. Hienonna sipulit ja valkosipulit. Kuullota niitä hetki pannulla öljyssä.
  2. Lisää mausteet pannulle ja kuullota niitä hetki.
  3. Lisää kuutioidut paprikat, tomaatit ja hienonnettu chili pannulle.
  4. Huuhtele pinaatinlehdet ja lisää ne pannulle yhdessä kasvisliemen kanssa
  5. Kiehauta seosta noin puolen tunnin ajan.
  6. Valmista riisi odotellessa.
  7. Lisää lopuksi jogurtti ja kuutioitu tofu (juusto). Mausta tarvittaessa suolalla. Kuumenna ja tarjoaa riisin kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...