tiistai 15. toukokuuta 2012

Inkivääririsotto ja pannusiika

Kalaruokaa voisi syödä useamminkin, mutta jostain syystä kokkailut pyrkivät kasaantumaan liha- ja kasvisruokien ympärille. Tällä kertaa innostuin kuitenkin ostamaan kalatiskiltä pannusiikaa, jonka seuraksi piti sitten kehitellä kaapin antimista jotakin mielekästä lisuketta. Hetken pähkäiltyäni päätin tehdä inkiväärillä ja sitruunalla terästettyä risottoa. Yhdistelmä risottoa ja siikaa toimi aika hyvin, joskin risotosta on hankala saada aikaiseksi mitään epämiellyttävää ja täten sen seuralaisena miltei kaikki maistuu. Joka tapauksessa näin helposti syntyi varsin miellyttävä ateria.


Ainekset (3 annosta):
Inkivääririsotto
  • oliiviöljyä ja voita paistamiseen
  • 2 dl arborioriisiä
  • 2 salottisipulia
  • 2 dl valkoviiniä
  • noin 5-6 dl kasvislientä
  • reilu pala inkivääriä (noin 4-5 cm)
  • 1/2 sitruuna kuorineen
  • reilu kourallinen parmesaania
  • 30 g voita
  • suolaa
  • valkopippuria
Pannusiika:
  • voita ja öljyä paistamiseen
  • 3 siikafilettä
  • suolaa
  • mustapippuria
Valmistusohje:
  1. Kuori ja hienonna salottisipulit. Kuullota sipuleita voi-öljyseoksessa hetki ja lisää sitten kattilaan riisi. Kuullota myös riisiä hetki.
  2. Lisää viini ja anna kiehua kunnes viini on imeytynyt riisiin. Lisää sekaan raastettu inkivääri ja sitruunan mehu sekä noin puolet sen raastetusta kuoresta.
  3. Lisää sitten kasvisliemi vähän kerrallaan ja keitä riisiä kunnes se on melkein kypsää eli noin 18 minuuttia. Riisin tulee olla kosteaa ja irtonaista mutta kuitenkin kiinteää.
  4. Paista samaan aikaan sisältä suolalla ja pippurilla maustetut siiat kuumalla paistinpannulla voi-öljysekoituksessa.
  5. Mausta risotto suolalla ja pippurilla. Sekoita vielä risoton sekaan parmesaani ja voi.
  6. Kokoa annos ja tarjoa heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...