maanantai 7. toukokuuta 2012

Olutarvio: Little Valley Withens Pale Ale

Arviovuorossa on markettivahvuista ja orgaanisesti valmistettua luomuolutta Brittein saarelta eli Little Valley Withens Pale.

Olut on samea ja vaalean kullankeltainen reiluhkolla ja kuohkealla valkoisella vaahtopäällä terästettynä.  Tuoksu on todella voimakas, sillä se pöllähtää aisteihin jo lasiin kaadettaessa. Nenä lasissa tuoksu paljastuu raikkaan maanläheiseksi ja aromaattiseksi. Siinä on reilusti ruohoista ja sitruksista ja aavistus puumaista humalointia sekä mukavasti makeahkoa mallasta. Tuoksu on oikein mukava ja houkutteleva.

Maku tuntuu aluksi jopa tuoksua paremmalta. Raikas, sitruksinen ja ruohoinen humalointi piristää makunystyröitä ja toimii oivallisena janonsammuttajana. Tosin näin maukasta eliksiiriä alkaa tehdä mieli enemmän. Maku on mukavan hedelmäinen ja siitä löytyy myös aavistus mausteisuutta.

Oluen kevyt mutta maistuva suutuntuma on sopivan hiilihapokas ja muuttuu loppua kohden vielä enemmän greippimäisen happamaksi ja suuta kuivattavaksi. Onneksi vetisyydestä ei ole juurikaan tietoa.

Little Valley Withens Pale Ale on todella mainio olut varsinkin vahvuisekseen. Tämä on hyvä esimerkki että laadukasta olutta pystyy tekemään myös vähemmillä prosenteilla.


Little Valley Withens Pale Ale:
Panimo: Little Valley Brewery, Englanti
Tyyli: Golden/blond ale, 3,9 %
Hinta: noin 3,00-4,00 euroa / 0,50 litraa / maitokaupat

Pisteet:
Tuoksu 7/10 + Ulkonäkö 3/5 + Maku 7/10 + Suutuntuma 3/5 + Yleisvaikutelma 13/20 = Yhteensä 33/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...