lauantai 21. huhtikuuta 2012

Olutarvio: Konrad 12°

Konrad 12° on tšekkiläinen pils ja Alkon maaliskuun uutuusoluita. Olut näyttää lasissa aika pitkälti juuri sellaiselta miltä kyseisen lajityypin edustajan kuuluukin näyttää. Kirkas kullankeltainen väri yhdistettynä pitkäkestoiseen valkoiseen pitsikerrokseen on kaunista katsottavaa. Lasiin kaadettaessa vaahtoa syntyy keskirunsaasti, mutta se myös häviää melko nopeasti pois.

Tuoksu on kohtalaisen maltainen, hieman voinen ja myös aavistuksen makea. Tarkemmin tutkimalla siitä paljastuu myös tsekkipilsille tyypillistä ruohomaista tuoksua. Kokonaisuutena tuoksu on kuitenkin aika laimea joskin tasapainoinen ja myös juomaan houkuttava.

Maku on mukavan maltainen, viljainen, hieman diesetyylinen hunajaisen aromin kera sekä lisäksi humaloinnissa tuntuu mukava ruohoinen puraisu, jossa olen maistavinani myös hieman raikasta sitrusta sekä yrttejä. Keskitäyteläinen suutuntuma on kuohkea, liukas ja pehmeä sekä myös hieman turhan vetinen. Humalan puraisu tuntuu hieman turhankin pistävänä makuna, joka muuttuu katkeroisemmaksi ja kuivemmaksi loppua kohden. Jälkimaku kestää yllättävänkin pitkään.

Konrad on hyvä esimerkki laadukkaasta tsekkioluesta, joka ei varsinaisesti yllätä eikä petä. Kokonaisuus on tasapainossa makean maltaisuuden ja yrttisen/ruohoisen humaloinnin kesken, joten kyllähän tällaisia oikein mielellään maistelee varsinkin janojuomana.

Konrad 12°:
Panimo: Vratislavice, Tsekki
Tyyli: Pils (tsekkityylinen), 5,2 %
Hinta: 2,90 euroa / 0,50 litraa / Alko

Pisteet:
Tuoksu 6/10 + Ulkonäkö 4/5 + Maku 7/10 + Suutuntuma 3/5 + Yleisvaikutelma 12/20 = Yhteensä 32/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...