keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Värikäs kanasalaatti

Ns. vihreän salaatin tekeminen on melko yksinkertaista puuhaa. Tarvitaan vain sopiva määrä mielellään eri värisiä vihanneksia ja lisäksi mielellään hieman voimakkaanmakuisempia ainesosia tuomaan makua annokseen. Tässä tapauksessa jälkimmäisen virkaa toimittavat paistettu broileri, aurinkokuivatut tomaatit ja oliivit. Jos haluat salaatista vielä täyttävämmän, niin voit keittää muiden kaveriksi vaikkapa kolmiväristä pastaa.


Tämän kaltaisessa salaatissa kastikkeen virkaa voi toimittaa hyvin hyvä neitsytoliiviöljy, basilico, itse tehty vinaigrette tai mikä tahansa omaan makuun sopiva kastike. Perusvinaigretten saat valmistettua vaikkapa näin:
Tarvitset:
1 dl Extra Virgin -neitsytoliiviöljyä
1 dl maapähkinäöljyä
3 tl valkoviinietikkaa
1 rkl Dijon-sinappia
suolaa
pippuria
Ohje: Sekoita kaikki ainekset voimakkaasti keskenään mielellään vaikka kevyesti vispaten.
Itse käytin tällä kertaa vietnamilaisesta minipatongista tuttua sweetchili-kastiketta, joka taas valmistuu seuraavasti:
Tarvitset:
2 dl riisiviinietikkaa
1/2 dl sokeria
5 kpl chilejä siemenet poistettu
suolaa
Ohje: Kiehauta sokeri ja etikka ja muista sekoittaa kiehauttamisen aikana. Lisää sitten kattilaan pilkotut chilit ilman siemeniä ja keitä noin viitisen minuuttia. Sekoita kastike tasaiseksi esim. blenderissä tai monitoimikoneessa. Mausta ripauksella suolaa.
Ainekset:
  • 1 kerä jääsalaattia
  • 1 vihreä paprika
  • 1 keltainen paprika
  • 4 (luumu)tomaattia
  • 1/2 kurkku
  • 3 kevätsipulia varsineen
  • voita ja öljyä paistamiseen
  • 500 g broilerin rintafileetä
  • kourallinen aurinkokuivattuja tomaatteja
  • kourallinen oliiveja
  • suolaa
  • mustapippuria
Valmistusohje:
  1. Viipaloi broileri sopiviksi suupaloiksi ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista voi-öljysekoituksessa kauniin ruskeaksi ja valuta ylimääräiset rasvat pois talouspaperin päällä. Jätä liha jäähtymään talouspaperin päälle.
  2. Huuhtele ja revi salaatti pienemmiksi paloiksi. Huuhtele ja viipaloi paprikat. tomaatti ja kurkku. Leikkaa kurkusta myös vetinen sisäosa pois. Hienonna kevätsipulit varsineen.
  3. Paloittele aurinkokuivatut tomaatti pienemmiksi.
  4. Yhdistä kaikki ainekset salaattikulhossa ja sekoita hyvin. Viimeistele suolalla ja pippurilla. Tarjoa haluamasi salaatinkastikkeen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...