torstai 12. huhtikuuta 2012

Broileri-pinaattipiiras

Broileri-pinaattipiiras valmistuu kätevästi ja nopeasti. Piiraat ovat siinä mielessä mukavia ruokia, että niiden valmistuksessa rajana on vain mielikuvitus. Täytteitä voi soveltaa oman maun mukaan ja piiraat ovat myös loistava tapa saada käytettyä järkevästi toisten ruokien jämiä. Tällä kertaa noudatin aika suoraviivaisesti MTV3:n reseptipankissa ollutta ohjetta, johon verrattuna suurimpana erona oli grillatun broilerin korvaaminen paistinpannulla paistetulla broilerin rintafileellä. Tämä on myös siinä mielessä mukava ruoka, että taikinaa tulee pelkästään piirakan kuoreksi, joten piiras ei ole liian raskas vaan sopii nautittavaksi esimerkiksi kevyenä välipalana vihreän salaatin kanssa.



Ainekset:
Taikina
  • 100 g voita 
  • 2 dl vehnäjauhoa
  • 2 rkl kylmää vettä
Täyte:
  • voita ja öljyä paistamiseen
  • 500 g broilerin rintafileetä
  • 70 g tuoretta pinaattia
  • 1 sipuli 
  • 150 g ruskeita herkkusieniä
  • 400 g tomaattimurskaa 
  • oreganoa 
  • muskottipähkinää
  • suolaa 
  • 1 kananmuna 
Valmistusohje:
  1. Nypi voi ja jauhot muruiseksi, lisää vesi ja sekoita nopeasti sileäksi taikinaksi. Laita kelmussa jääkaappiin tunniksi.
  2. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele uunivuoka voilla.
  3. Suikaloi broilerinliha ja paista pannulla kauniin ruskeaksi voi-öljysekoituksessa. Siirrä lihat sivuun odottamaan.
  4. Paista pinaatinlehdet voissa samalla pannulla ja mausta muskottipähkinällä. Laita pinaatit uunivuoan pohjalle ja broilerinpalat pinaatinlehtien päälle.
  5. Kuori ja hienonna sipuli. Huuhdo ja viipaloi herkkusienet. Ruskista sipuli ja sienet voissa pannulla, lisää sekaan tomaattimurska ja kiehauta nopeasti. Mausta oreganolla ja suolalla. Kaada seos broilerin päälle vuokaan.
  6. Kauli taikinasta vuokaan kansi ja laita se ainesten päälle. Vispaa kananmuna kevyesti ja voitele piiraan kansi kauttaaltaan.
  7. Paista uunin keskitasolla noin 25 minuuttia eli kunnes piiraan kansi on saanut sopivasti väriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...