torstai 1. syyskuuta 2011

Olutarvio: Laitilan Kievari Humalainen

Tuopissa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Indian Pale Ale pulloversiona. Olut kaatuu tuoppiin kirkkaana ja kullankeltaisena. Valkoinen vaahto täyttää tuopin yläosan tiiviinä ja runsaahkona, mutta melko lyhytkestoisena. Onneksi oluen pinnalle jää vielä pidemmäksi aikaa mukava kerros vaahtoa.

Oluen tuoksu on kuiva ja maltaisen humalainen. Raikasta sitrushedelmäisyyttä ja ruohomaista sekä yrttistä aromia löytyy myös kivasti. Tuoksu on kaiken kaikkiaan houkutteleva muttei tajunnan räjäyttävä. Maku seurailee hyvin tuoksua. Pääosassa on nimensä mukaisesti humala eikä niinkään mallas. Piristävää katkeroa, greippiä ja sitrushedelmää löytyy reilusti ja humalat maistuvat vielä pitkään jälkimaussa reilunpuoleisena.

Ensipuraisun perusteella olut vaikuttaa melko yksioikoisena, mutta loppujen lopuksi siinä on mukavasti runkoa. Humalaisuus on toki muut jyräävä ominaisuus, mutta kokonaisuus on silti yllättävän tasapainoinen. Itse pidän tätä olutta ehdottomasti eräänä kotimaisten markettioluiden parhaista. Olut toimii erityisen hyvin raikkaana saunaoluena ja kesähelteellä aurinkoisella terassilla.

Pisteet:
Tuoksu 7/10 + Ulkonäkö 3/5 + Maku 7/10 + Suutuntuma 3/5 + Yleisvaikutelma 13/20 = Yhteensä 33/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...