tiistai 26. huhtikuuta 2011

Toscanalaishenkistä broileria

Tämä broilerikasari on toscanalaishenkinen hyvä arki-illan kotiruoka, jota tulee varmasti tehtyä myöhemminkin. Ruoan kanssa kannattaa tarjota tuoretta patonkia ja vaikkapa mozzarella-tomaattisalaattia (aiempi ohje). Ruokajuomana oli tuttua toscanalaista punaviiniä eli senttiä vaille kymmenen euroa maksavaa Chianti Colli Senesia. Viini on toiminut monen italialaishenkisen ruoan kanssa eikä tämäkään ruoka tehnyt poikkeusta. Chianti on tuoksultaan voimakkaasti kirsikkainen ja hieman hedelmäinen ja mausteinen sekä kaikin puolin houkutteleva. Maku seurailee tuoksua melko uskollisesti eli keskitäyteläisessä maussa hallitsevina elementteinä on kirsikka ja yrtit.
Annos lautasella ja viini lasissa.
Ainekset:
  • 4 broilerin rintafileetä
  • 80 g Chef Wotkinsin kylmäsavuporsaan ulkofileetä
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 tölkki valkoisia isoja papuja
  • 3 porkkanaa
  • 1 punainen paprika
  • 1 tölkki kuorittuja tomaatteja
  • 250 g tuoreita herkkusieniä
  • 1 tölkki kalamata-oliiveja
  • 1 1/3 dl valkoviiniä
  • sitruunamehua
  • oliiviöljyä
  • kuivattua oreganoa
  • tuoretta basilikaa
  • suolaa
  • sokeria
  • pippuria
Valmistusohje:
  1. Tee esivalmistelut eli silppua kylmäsavufilee, sipuli, valkosipulinkynnet ja paloittele porkkanat, paprika ja herkkusienet.
  2. Käristä kylmäsavufilee oliiviöljyssä ja ruskista valkosipulit tämän jälkeen.
  3. Ota fileisiin väri nopeasti ja siirrä fileet lautaselle folion alle hautumaan.
  4. Lisää pannulle porkkanat ja kuullota pari minuuttia. Kuullota sitten sipulit ja perään herkkusienet.
  5. Mausta suolalla, sokerilla ja pippurilla.
  6. Lisää viini ja sitruunamehu. Anna kiehahtaa reilusti.
  7. Lisää tomaatit, oregano ja pavut. Hauduttele pienellä lämmöllä kymmenisen minuuttia.
  8. Lisää lopuksi oliivit, paprika ja fileet. Hauduta viitisen minuuttia.
  9. Koristele basilikan lehdillä ja tarjoile tuoreen patongin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...