maanantai 4. huhtikuuta 2011

Kuivatetut appelsiininkuoret

Alex Mackayn mainospuhe tutussa Cooking in Provence -kirjassa kuivatetuista appelsiininkuorista oli sen verran vakuuttava, että pitihän tätäkin kokeilla. Miekkosen mukaan appelsiininkuoret tuovat moneen ruokaan provencelaisen aromin eikä hän tee esimerkiksi tomaattikeittoa enää koskaan ilman kuorten lisäämistä mausteeksi. Tähän täytyy palata myöhemmin käydessä läpi kirjan reseptejä. Ainakin kuorten "tekeminen" oli helppoa. Lisäksi tämä on todellista ruoan hyötykäyttöä: kuorista tulee maustetta ja itse appelsiineista voi tehdä vaikkapa hedelmäsalaattia. Neljästä isosta appelsiinista sai pari pienehköä purkillista valmiita ja rapeita kuoria.

Ainekset:
  • 4 isoa appelsiinia
Valmistusohje:
  1. Pese appelsiinit ja kuori ne hedelmäveitsellä. Yritä saada kuorista mahdollisimman pitkiä ja kuori pelkästään kuoren ulko-osa.
  2. Aseta viipaleet uunipellille ja paista noin kahdeksan tuntia (esimerkiksi yön yli) 80-asteisessa uunissa. Tässä vaiheessa viipaleiden tulisi olla niin rapeita, että ne napsahtavat helposti poikki sormissa.
  3. Anna kuorten jäähtyä ja säilö ilmatiiviiseen purkkiin. Kuoret säilyvät käytännössä ikuisesti, kunhan rasia on vain ilmatiivis.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...