tiistai 21. helmikuuta 2012

Feta-punasipulipiirakka

Jupen keittiössä vietetään talvilomaviikkoa kotosalla, joten ruokaa tulee tehtyä ehkä hieman tavallista enemmän. Kokkailujen purkaminen aloitetaan feta-punasipulipiirakalla, johon ohje löytyi Pirkan nettisivuilta. Piirakka valmistui varsin helposti ja lopputulos oli oikein hyvä. Piirakat ovat muutenkin hyviä ruokia siinä mielessä, että pohjaan tarvitsee vain muutamaa perusraaka-ainetta, joita pitäisi yleensä olla aina kotikeittiössä ja täytteen voi kehitellä sen pohjalta mitä on tarjolla. Käytännössä piirakan voi siis pyöräyttää, vaikka kaapit ammottaisivat miltei tyhjänä.


Ainekset:
  • 100 g voita
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 kananmuna
  • 1 rkl kylmää vettä
Täyte:
  • 4 punasipulia
  • auringonkukkaöljyä paistamiseen
  • juoksevaa hunajaa
  • kourallinen tuoretta basilikaa
  • suolaa
  • 200 g fetajuustoa
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl kuohukermaa
  • tuoretta persiljaa
Valmistusohje:
  1. Nypi rasva ja jauhot murumaiseksi seokseksi käsin. Lisää nopeasti sekoittaen muna ja vesi. Painele taikina voidellun vuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin.
  2. Leikkaa kuoritut sipulit mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Kuullota viipaleet pannulla auringonkukkaöljyssä. Mausta sipulit hunajalla, silputulla basilikalla ja suolalla. Jäähdytä seosta hieman.
  3. Levitä sipulista noin puolet piirakkapohjalle ja päälle kuutioitu feta. Levitä päälle vielä loput sipulit.
  4. Sekoita munat kermaan ja kaada vuokaan. Paista piirakkaa 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 35 minuuttia. Koristele persiljalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...