torstai 16. helmikuuta 2012

Turkkilaiset lihapullat ja hedelmäinen tomaattikastike

Hommasin vuoden alussa läjän ruokakirjoja Suomalaisen kirjakaupan alesta, ja yksi näistä oli Ghillie Başanin Turkkilainen keittiö. Kirjassa on 75 turkkilaista klassikkoreseptiä, mutta tällä kertaa kirja toimi lähinnä inspiraation lähteenä. Turkkilaiset lihapullat tulisi oikeasti tehdä lampaasta, mutta niihin voi käyttää myös ihan hyvällä omatunnolla nautaa ainakin välillä. Ideana oli testailla Turkista ostettuja mausteita ja saada vähän makeutta ja hedelmäisyyttä niin lihapulliin kuin kastikkeeseen käyttämällä korinttia, aprikooseja ja taateleita. Kokeilu onnistui oikein hyvin, sillä varsinkin kastike sai kivasti lisäpotkua kuivatuista hedelmistä.


Ainekset:
  • 800 g naudan jauhelihaa
  • 3 hienonnettua sipulia
  • 5 hienonnettua valkosipulinkynttä
  • 3 kananmunaa
  • 1 iso viipale kuivahtanutta vaaleaa leipä hienonnettuna
  • 2 rkl ketsuppia
  • 1 puntti persiljaa hienonnettuna
  • vajaa kourallinen pinjansiemeniä
  • vajaa kourallinen korinttia
  • kanelia
  • paprikajauhetta
  • sumakkia
  • turkkilaista lihapullamaustetta
  • suolaa
  • mustapippuria
Lisäksi:
  • vehnäjauhoja
  • auringonkukkaöljyä
Tomaattikastike:
  • 800 g tomaattimurskaa
  • oliiviöljyä
  • 1 sipuli hienonnettuna
  • 3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
  • 1 punainen chili hienonnettuna
  • sokeria
  • 100 g kuivatettuja aprikooseja hienonnetuna
  • 100 g kuivatettuja taateleita hienonnettuna
Couscous:
  • 2 1/2 dl couscousia
  • 2 1/2 dl vettä
  • suolaa
  • oliiviöljyä
  • voita
  • 1/2 sitruunan mehu
Lisäksi:
  • tuoretta persiljaa
Valmistusohje:
  1. Valmista ensin lihapullat eli yksinkertaisesti sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna taikinan maustua vähintään puolisen tuntia jääkaapissa.
  2. Aloita sillä aikaa kastikkeen tekeminen. Kuullota ensin sipuli ja valkosipulinkynnet oliiviöljyssä ja lisää sitten pannulle chilit. Kaada sekaan tomaattimurksa ja mausta kastike sokerilla. Lisää vielä sekaan aprikoosit ja taatelit ja anna kiehua puolisen tuntia pienellä lämmöllä.
  3. Pyöräytä sitten taikinasta sopivan kokoisia lihapullia ja pyörittele lihapullat kauttaaltaan vehnäjauhossa. Paista auringonkukkaöljyssä kauttaaltaan kypsän rapeaksi.
  4. Valmista couscous ohjeen mukaan eli kiehauta suolattu vesi kattilassa, lisää sekaan oliiviöljyä, nosta kattila pois liedeltä ja lisää sekaan couscous. Anna tekeytyä 2-3 minuuttia ja lisää sitten sekaan reilusti voita ja sitruunasta puristettu mehu. Sekoita hyvin.
  5. Tarjoile lihapullat tomaattikastikkeen ja couscousin kera. Viimeistele annos hienonnettulla persiljalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...