maanantai 11. kesäkuuta 2012

Olutarvio: Kronenbourg & Kronenbourg 1664

Jupen keittiö on saapunut perille määränpäähänsä Etelä-Ranskaan, jonka kunniaksi ensimmäisenä blogikirjoituksena on olutarvio kahdesta ranskalaisoluesta, jotka tulevat laatuoluistaan tunnetusta Alsacesta... eiku... Valveutuneimmat lukijat tietävät että Ranska ei ole tunnettu oluistaan vaan viineistään, mutta juoksulenkin jälkeen täytyy saada palautusjuomaa, joten ei muuta kuin testaamaan.
'Kronenbourg'

Kronenbourgin olutpanimo on kuitenkin historialtaan varsin pitkä, sillä panimo perustettiin jo vuonna 1664 Strasbourgissa. Panimon nykyinen nimi johtuu puolestaan vuonna 1850 tapahtuneesta muutosta, jolloin panimon pojat pakkasivat kamansa ja suuntasivat kohti Kronenbourgia. Nykyisin panimo on tosin tanskalaisjätti Carlsbergin omistuksessa. Massatuotannon edut näkyvät myös tuloksissa, sillä panimon osuus Ranskan olutmyynnistä on noin 20 %.

Testattavana on panimon ykköstuote 'Kronenbourg 1664' sekä lyhyesti ja ytimekkäästi nimetty 'Kronenbourg'. Näistä ensimmäinen on hieman vahvempi eli alkoholitilavuudeltaan 5,0 % ja jälkimmäinen janojuomaksi sopivampi ja vahvuudeltaan 4,2 %. Kronenbourgin oluita on saanut Suomesta ainakin välillä myös olutravintoloista.

Ulkoisesti tarkastelemalla oluet eivät juurikaan poikkea toisistaan. Molemmat ovat vaaleankeltaisia/kultaisia ja reilusti vaahtoavia.
'Kronenbourg 1664'

Ensimmäisenä testattavana oli pelkkä Kronenbourg. Sen tuoksu on kevyen maltainen, kypsän hedelmäinen ja hieman hiivainen. Tuoksu muistuttaa etäisesti belgioluita, vaikka toki aivan samalle tasolle ei päästäkään. Tuoksussa on myös aavistus mausteisuutta ja makeutta. Maku on yhtä lailla maltainen ja mukavan raikas. Hedelmäisyys on melko hentoista, mutta aavistuksen sitrushedelmäistä ja omenaista. Kokonaisuutena Kronenbourg ei lainkaan hassumpi janojuoma.

Kronenbourg 1664 on puolestaan tuoksultaan hieman ruohoisempi ja kukkaisempi. Muuten erot ovat melko pieniä, sillä myös tästä versiosta löytyy samaa makeahkoa maltaisuutta. Hedelmäisyys on niin ikään melko kepeää, mutta tässä banaani tuoksuu hieman enemmän. Maku on periaatteessa myös hyvin samankaltainen, mutta valitettavasti selvästi tunkkaisempi, pistävämpi ja hapokkaampi.
Sateenkaari tervehti myös oluen maistelijaa viiniköynnöksien takaa

Panimon kaksintaistelussa oluista nuorempi eli pelkkä Kronenbourg oli omaan makuun selvästi isoveljeään miellyttävämpi. Se oli raikkaampi ja maultaan pehmeämpi sekä täytti paremmin tarkoituksensa eli janon sammuttamisen.

Kronenbourg:
Panimo: Kronenbourg (Carlsberg), Ranska
Tyyli: Vaalea lager, 4,2 %

Pisteet:
Tuoksu 3/10 + Ulkonäkö 2/5 + Maku 5/10 + Suutuntuma 2/5 + Yleisvaikutelma 10/20 = Yhteensä 22/50

vs.

Kronenbourg 1664:
Panimo: Kronenbourg (Carlsberg), Ranska
Tyyli: Vaalea lager, 5,0 %

Pisteet:
Tuoksu 3/10 + Ulkonäkö 2/5 + Maku 4/10 + Suutuntuma 2/5 + Yleisvaikutelma 9/20 = Yhteensä 20/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...