lauantai 16. heinäkuuta 2011

Maalaisfetasalaatti ja kolmen sipulin kermaviilikastike

Arkinen ja kesäinen salaatti syntyy yksinkertaisista ja tuoreista aineksista Glorian ruoka&viini-lehden (5/2011) reseptin pohjalta. Salaatti maistui oikein hyvin, vaikka seuraavalla kerralla laittaisin sekaan hieman enemmän porkkanoita ja kypsentäisin punasipulia vähän pidempään. Nyt sipulit jäivät miltei raaoiksi, joskin tuoreet punasipulit maistuvat niin hyviltä, että niitä voi syödä miltei sellaisenaankin. Tällä kertaa ruokajuomana oli loman kunniaksi Ranskan tuliaissamppanjaa, jolla sai viriteltyä illalliseen sopivasti juhlantuntua.


Ainekset:
  • 1 1/2 dl vihreitä linssejä
  • 1 nippu pikkuporkkanoita
  • 1 nippu kesäpunasipulia
  • 2 ruukkua rucolaa
  • 200 g fetajuustoa
  • oliiviöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria

Kastike:
  • 1 pieni salottisipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 3/4 dl ruohosipulia
  • 2 dl kermaviiliä
  • 2 tl sitruunan mehua
  • 1/4 tl suolaa
  • 1/2 tl mustapippuria

Valmistusohje:
  1. Valmista ensin kastike. Hienonna salotti-, valko- ja ruohosipulit ja sekoita ne kermaviiliin. Mausta sitruunan mehulla, suolalla ja pippurilla. Pane kastike jääkaappiin maustumaan salaatin valmistuksen ajaksi.
  2. Huuhtele linssit ja keitä ne kypsiksi suolalla maustetussa vedessä noin 20 minuutin ajan. Valuta ja sekoita loraus oliiviöljyä ja ripaus suolaa ja pippuria joukkoon.
  3. Leikkaa porkkanoista naatit ja leikkaa porkkanat tarvittaessa pituussuunnassa puoliksi. Hienonna punasipuleiden varret salaattia varten, mutta jätä sipuleihin vihreää osaa noin 5 cm. Puoli sipulit varsineen.
  4. Sipaise kasvisten pintaan kevyesti öljyä. Grillaa tai paahda porkkanoita viisi minuuttia. Lisää punasipulit ja kypsennä vielä neljä minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla ja anna jäähtyä hetki.
  5. Sekoita linssit, porkkanat, sipulit ja rucola keskenään tarjoilukulhossa. Murusta feta sekaan. Lisää loraus oliiviöljyä ja mausta pippurilla. Tarjoa kermaviilikastikkeen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...