lauantai 2. heinäkuuta 2011

Olutarvio: L'Avesnoise Bière Blanche

Tutustuminen Alkon kesän sesonkioluiden valikoimaan jatkuu ranskalaisen witbierin parissa. Hintaa 0,33 litran pullolla on Suomen oloissa kohtuulliset 2,39 euroa, tosin vastaavia tekeleitä irtosi aiemmin kesällä Ranskassa reilusti alle eurolla.

Olut on tyyppinsä mukaisesti vaalea, sumea ja kullankeltainen isohkon vaahdon kera, joka jättää jälkeensä tyylikkään pitsimäisen kerroksen. Olut tuoksuu yllättäen tunkkaiselta eikä raikkaalta. Tuoksusta irtoaa kuitenkin hieman mausteisuutta ja sitrushedelmäisyyttä. Maku on samankaltainen, tunkkainen, sitruksinen ja mausteinen sekä vehnäinen. Tuoksussa vehnäisyys ei tullut juuri lainkaan esille, mutta maussa enemmän. Alkon sivujen mukaan oluentekoon on käytetty 60 % ohramaltaita ja 40 % vehnämaltaita. Maku ei ole kovin miellyttävä, sillä ilmeisesti ainakin korianteri pukkaa häiritsevästi läpi. Suutuntuma on kevyt ja erittäin hiilihapokas, mutta pehmeydestä ei ole tietoakaan. Pullon takaetiketissä mainitaan, että olueen voi lisätä halutessaan pienen sitruunapalan. Tämä kertoo aika lailla kaiken oleellisen tästä oluesta eli ei tarvitse ostaa toista kertaa.

Pisteet:
Tuoksu 4/10 + Ulkonäkö 3/5 + Maku 4/10 + Suutuntuma 2/5 + Yleisvaikutelma 10/20 = Yhteensä 23/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...