perjantai 2. maaliskuuta 2012

Paistettua ankanrintaa, perunoita ja herkkusieniä punaviinikastikkeen kera

Ankanrintaa tulee tehtyä harvemmin, mutta nyt itsekin innostui väsäämään ankka-aterian pitkästä aikaa. Lisukkeina oli simppelisti raakana paistettuja yrttiperunoita ja paistettuja herkkusieniä sekä punaviinikastiketta. Ankanrinta jäi vähän turhan roseeksi, mutta muuten ruoka onnistui aika hyvin. Pidän itse tässä kokonaisuudessa siitä, että yrtillä maustettua ankanrasvaa voidaan käyttää miltei kaikissa ruoan osissa. Ruokajuoaksi sopii esimerkiksi ranskalainen Pinot Noir tai Saint-Emilion.


Ainekset:
  • 2 ankanrintaa à 400 g
  • yrtteja ja mausteita oman maun mukaan
Paistetut perunakuutiot:
  • 1 kg perunoita
  • ankanrasvaa
Paistetut ruskeat herkkusienet:
  • 200 g herkkusieniä
  • 50 g voita
  • suolaa
  • pippuria
Punaviinikastike:
  • 2 dl punaviiniä
  • 2 salottisipulia
  • 2 rkl Marsala-viiniä
  • 1 rkl vaaleaa balsamicoa
  • ankanrasvaa
  • 25 g voita
  • suolaa
  • pippuria
Lisäksi:
  • ruohosipulia
Valmistusohje:
  1. Ota ankanrinnat huoneenlämpöön vähintään tuntia ennen paistamista. Leikkaa syvät ristiviillot ankanrinnan rasvapuolelle mutta varo leikkaamasta lihaan saakka. Mausta yrteillä ja mausteilla makusi mukaan. Pyyhi ennen paistamista pinnalta pois suurimmat yrtit/mausteet.
  2. Laita uuni lämpiämään 150 asteeseen.
  3. Kuori ja kuutioi perunat.
  4. Paista ankanrintoja paistinpannulla omassa rasvassa noin 8 minuuttia rasvapuolelta eli kunnes pinta on rapea ja kauniin kullanvärinen. Kaada ylimääräistä rasvaa pois erilliseen astiaan paistamisen aikana. Paista vielä toiselta puolelta noin 2-3 minuuttia. Jätä ankanrinnat lepäämään uunivuokaan hetkeksi. Laita sitten ankanrinnat uuniin ja kypsytä kunnes niiden sisälämpötila on noin 56 astetta. Tällöin rinnat jäävät roseeksi. Ota lopuksi ankanrinnat uunista ja anna levähtää hetken aikaa ennen leikkaamista.
  5. Paista odotellessa perunat paiston aikana irronneessa ankanrasvassa ja herkkusienet voissa toisella paistinpannulla.
  6. Tee lopuksi vielä kastike. Kuori ja hienonna salottisipulit ja kiehauta punaviinin kanssa kattilassa. Anna kiehahtaa kunnes neste on haihtunut noin puoleen. Lisää sitten pannulle Marsala-viini, vaalea balsamico ja loraus ankanrasvaa. Kiehauta uudestaan ja lisää sitten sekaan voinokare. Mausta suolalla ja pippurilla.
  7. Kokoa annokset lautaselle ja viimeistele esimerkiksi silputulla ruohosipulilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...