lauantai 17. maaliskuuta 2012

Punaviinissä haudutettua lammasmakkaraa

Helsingin Sanomien ruokasivulla oli joku aika sitten mielenkiintoinen resepti, jossa lammasmakkaraa haudutettiin punaviinissä. Makkaroita väheksytään usein syyttä, sillä ne ovat monikäyttöistä ja laadukasta ruokaa ainakin kun tietää mistä makkaransa ostaa. Makkaroita on myös monenlaisia, joten ei kannata tyytyä aina siihen yhteen ja perinteiseen. Itse suosin helsinkiläistä Chef Wotkin'sia, jonka valikoima on todella laaja ja kauttaaltaan laadukas. Myymälästä lähti täten muiden ostosten lisäksi herkullisia lammasnakkeja. Seurasin reseptiä tällä kertaa aika orjallisesti, ja valmis ruoka poistui pikavauhtia lautaselta. En laittanut itse makkaroiden kylkeen mitään muuta lisuketta eikä ruoka myöhäisenä iltapalana mielestäni sellaista tarvinnutkaan.


Punaviinissä haudutetut lammasmakkarat Helsingin Sanomien reseptin mukaan:
Ainekset:
  • 4 laadukasta lammasmakkaraa
  • 2 salottisipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 porkkanaa
  • 200 g tuoreita herkkusieniä
  • 4 siivua pekonia
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 dl kevyttä punaviiniä
  • 1 laakerinlehti
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • suolaa
  • mustapippuria
Valmistusohje:
  1. Leikkaa salottisipuli suikaleiksi ja viipaloi valkosipuli, porkkanat ja herkkusienet. Leikkaa pekoni palasiksi.
  2. Kuumenna kattilassa oliiviöljy ja kuullota pekoni. Lisää kattilaan valkosipuli, salottisipuli ja porkkana. Kuullota ja anna muhia miedolla lämmöllä kannen alla säännöllisesti sekoitellen noin 10–15 minuuttia, kunnes porkkanat alkavat pehmetä.
  3. Kuumenna sillä välin pannulla tilkka oliiviöljyä ja ruskista makkarat kummaltakin puolelta. Ruskista myös herkkusienet.
  4. Lisää kattilaan vihannesten joukkoon paistetut makkarat ja herkkusienet, punaviini, laakerinlehti ja timjami. Kiehauta ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa esimerkiksi linssien tai juuresmuusin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...