tiistai 27. maaliskuuta 2012

Punajuuri-suklaabrownies

Tammikuussa Helsingin Sanomissa oli kiinnostava punajuuri-suklaabrownien resepti, jota ehdin nyt lopulta testata. Noudatin alkuperäistä reseptiä aika tarkasti muilta osin, mutta pidin kakkua uunissa hieman pidempään koska ohjeen mukaan tehtynä rakenne jäi turhan löysäksi. Ehkä vähempikin olisi riittänyt, mutta nyt kakusta leikatut palat pysyivät hieman paremmin kasassa. Itse leivonnainen syntyy melko pienellä vaivalla, mutta jos keität itse punajuuret kuten itse tein, niin tällöin leipomiseen täytyy varata reilusti aikaa. Punajuurten kypsyminen kun kestää hieman koosta riippuen tunnista ylöspäin. Lopputulos oli kiinnostava ja omaan makuun aika onnistunut. Punajuuri oli juuri se ainesosa, joka sai kiinnostumaan reseptistä, mutta toisaalta se tuntui jyräävän muut maut aika kiitettävästi alleen. Samoin pähkinöitä olisi voinut laittaa hieman vähemmänkin, mutta kyllähän tämä oli varsin mielenkiintoinen kokeilu ja jälleen kerran yksi osoitus punajuuren monikäyttöisyydestä.



Ainekset:
  • 200 g voita
  • 300 g tummaa suklaata
  • 3 kananmunaa
  • 4 dl sokeria
  • 500 g keitettyä punajuurta
  • 1/2 tl jauhettua neilikkaa
  • 150 g saksanpähkinöitä
  • 1 1/2 dl vehnäjauhoja
Valmistusohje:
  1. Keitä punajuuret vedessä johon on lisätty tilkka etikkaa. Lisää vettä kattilaan keittämisen ajan. Keitä kunnes punajuuret ovat pehmenneet ja anna jäähtyä keittonesteessä. Kuori ja pilko pienemmäksi.
  2. Sulata voi ja paloiteltu suklaa vesihauteessa.
  3. Vatkaa kananmunat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi.
  4. Soseuta kuoritut ja paloitellut keitetyt punajuuret esimerkiksi sauvasekoittimella.
  5. Lisää muna-sokerivaahtoon haaleaksi jäähtynyt voi-suklaasula sekä punajuurisose. Kääntele taikinaan neilikka, karkeaksi rouhitut saksanpähkinät ja vehnäjauhot. Sekoita nopeasti tasaiseksi.
  6. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjaiseen uunivuokaan (noin 25x25 cm).
  7. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Testaa kypsyyttä tikulla. Brownies saa jäädä keskeltä reilun tahmaiseksi. Tarjoa halutessasi vaniljajäätelön kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...