sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Herkkuhampurilainen italialaisittain

Jupen keittiössä valmistettiin pitkästä aikaa taas hampurilaisia. Viime marraskuussa blogissa esiteltiin karitsanlihaburgereita ja kesällä grillimestarin savupekoniburgereita. Nyt vuorossa oli melko perinteiset hampurilaiset, johon haettiin vähän italialaista vivahdetta tuoreesta ciabattasta ja parmesaanista. Lopputulos oli todella herkullinen. Hampurilaisaterian kanssa kannattaa nähdä hieman lisävaivaa ja tehdä lisukkeet itse. Esimerkiksi itse tehty majoneesi on aivan erilaista kuin kaupasta ostettu. Ruokajuomaksi sopii parhaiten laadukas olut Yhdysvalloista. Tällä kertaa juomiksi valikoitui american pale alea eli Sierra Nevada Pale Ale ja Anchor Liberty Ale.


Ainekset:
Hampurilaispihvit:
  • 800 g sika-nautajauhelihaa
  • suolaa
  • mustapippuria
  • oliiviöljyä
  • öljyä paistamiseen
Lisäksi:
  • ciabattasämpylöitä
  • pekonia viipaleina
  • luumutomaattia viipaleina
  • parmesaanijuustoa lastuina
  • lehtisalaattia
  • majoneesia
Yrttiset uuniperunat:
  • rosamunda-perunoita
  • rypsiöljyä
  • timjamia
  • oreganoa
  • rosmariinia
  • suolaa
  • mustapippuria
Majoneesi:
  • 2 kananmunankeltuainen
  • 1 rkl dijoninsinappia
  • 1 1/2 tl sokeria
  • 1/2 tl suolaa
  • 2 dl rypsiöljyä
  • (2-3 rkl vettä)
Marinoidut punasipulit:
  • 2 punasipulia
  • 1/2 dl punaaviinietikkaa
  • 1/2 dl rypsiöljyä
  • sokeria
  • suolaa
Coleslaw:
  • 500 g valkokaalia
  • 3 porkkanaa
  • 2 dl majoneesia
  • 2 rkl omenaviinietikkaa
  • 1 tl ruskeaa sokeria
  • 1 tl suolaa
Valmistusohje:
  1. Aloita ruoanlaitto majoneesin tekemisestä. Sekoita keltuainen, sinappi, sokeri ja suola sauvasekoittimella. Lisää öljyä ensin tipottain samalla sekoittaen ja lopuksi pienissä erissä, jotta rakenteesta tulee tasainen. Lisää vettä, kunnes majoneesi on sopivan löysää. Laita jääkaappiin tekeytymään.
  2. Valmista sitten coleslaw-salaatti. Leikkaa valkosipuli ohuiksi suikaleiksi ja raasta porkkana karkeasti. Sekoita majoneesi, omenaviinietikka, sokeri ja suola kulhossa ja lisää sitten sekaan kaali-porkkanaseos. Sekoita hyvin ja jätä tekeytymään viileään. Salaatin voi tehdä hyvin jo edellisenä iltana.
  3. Viipaloi punasipuli ja marinoi suolalla ja sokerilla punaviinietikassa ja öljyssä parisen tuntia huoneenlämmössä.
  4. Huuhtele perunat ja halkaise ne pitkittäin neljään osaan. Laita perunat uunipellille ja voitele huolellisesti öljyllä. Lisää perunoiden päälle reilusti suolaa ja yrttejä ja sekoita hyvin. Paista uunissa noin 45 minuuttia 225-asteessa.
  5. Mausta jauheliha suolalla, pippurilla ja taputtele pihveiksi. Voitele pihvit kevyesti oliiviöljyllä. Paista pihvit öljyssä muutama minuutti puoleltaan ja anna vetäytyä hetki. Paahda sillä aikaa halkaistut ciabatat uunissa rapeiksi.
  6. Kokoa hampurilainen reseptin aineksista ja tarjoa yhdysvaltalaisen oluen kanssa.

2 kommenttia:

  1. Ihana!! Söisin tuon hampurilaisen vaikka nyt :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia kehuista! Myös sinun blogista löytyy oikein herkullisia ruokia =)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...