lauantai 22. lokakuuta 2011

Haukipullat ja Sauce Vierge

Hulluilta päiviltä tarttui mukaan muutama ruoka-aiheinen kirja, joista nyt tehokäytössä on ollut Jouni Törmäsen Chez Jouni -kirja. Aiemmin televisiosta tulleen sarjan ympärille rakennettu kirja on aika lailla juuri sellainen, josta itse pidän. Kirjassa on hyviä ja maanläheisiä reseptejä kauniin kuvituksen kera. Kannattaa siis tutustua kirjaan jos mahdollisuus on. Nyt testausvuorossa oli Jounin haukipullat ja "neitsytkastike".

Haukipullat:
Ainekset:
  • 500 g haukea
  • 1 paksu maalaisleivän siivu pilkottuna
  • 1 dl kermaa
  • 1/2 dl auringonkukan siemeniä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 2 tomaattia
  • 1 punttia korianteria
  • 2 kananmunaa
  • valkopippuria
  • mustapippuria
  • 1/2 dl öljyä
  • suolaa
  • voita
Valmistusohje:
  1. Jauha haukifilee monitoimikoneessa.
  2. Kostuta iso pala maalaisleipää desilitrassa kermaa.
  3. Liota auringonkukan siemeniä kylmässä vedessä.
  4. Murskaa valkosipulin kynsi.
  5. Kalttaa ja pilko tomaatit pieniksi kuutioiksi. Poista siemenet.
  6. Pese ja pilko korianteri.
  7. Vatkaa munat, riko leivän rakenne ja sekoita munien kanssa. Sekoita loputkin ainekset keskenään. Lisää pippurit, suola ja öljy.
  8. Muotoile massasta pihvejä/pullia ja paista ne kypsiksi auringonkukkaöljy-voiseoksessa.
  9. Tarjoile Sauce Viergen kanssa. Lisukkeena toimivat loistavasti esimerkiksi paistetut kanttarellit, perunat, perunamuusi, riisi ja salaatti.
Sauce Vierge:
Ainekset:
  • 3 kaltattua tomaattia kuutioituna
  • kourallinen tuoretta basilikaa hienonnettuna
  • 10 mustaa nizzalaista oliivia pilkottuna
  • 1 tl sitruunan kuorta
  • 1 sitruunan mehu
  • 1 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä (Extra Virgin)
  • 2 rkl suolattuja kapriksia hakattuna
  • (suolaa)
  • mustapippuria
Valmistusohje:
  1. Sekoita ainekset keskenään ja tarjoile haukipullien kanssa. Kastike sopii kaikille kaloille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...